Transformers-robotit jäävät sivuosaan omassa elokuvassaan, joka keskittyy typerään huumoriin, eikä edes näytä hyvältä trailerissa nähtyjen kohtauksien ulkopuolella.
Ennakko-odotusten perusteella Transformers ei voi epäonnistua. Michael Bayn historian – Bad Boys ja sen jatko-osa, The Rock – paluu helvettiin, Armageddon, Pearl Harbor, The Island – tuntien luvassa olisi joko näyttävää toimintanamia tai aihepiiristä johtuen jotain niin hölmöä, että se olisi jo hyvää. Alku onkin lupaava. Koneäänillä tuunatut tuotantofirmojen logot virittävät tunnelmaan, ja pahojen robottien ensimmäinen hyökkäys Lähi-idässä operoivien urheiden amerikkalaisten kimppuun lupaa hyvää, vaikkei sumeasti kuvatusta olennosta juuri selvää saa. Eihän kaikkea voi heti paljastaakaan.
Tämän jälkeen siirrytään kotirintamalle, jossa samastutaan Shia LaBeoufin esittämän teini-ikäisen Samin huumorin sävyttämiin ongelmiin. Elokuvan käsitys teini-iästä vastannee elokuvan ikärajan kieppeillä olevien katsojien ja yli viisikymppisten tuottajaäijien käsitystä elämästä: kunhan saa auton, saa myös naisen. Samin autolla vain tuntuu olevan oma mieli: se soittelee tilanteeseen sopivaa musiikkia, katoaa omille teilleen ja muuntautuu lopulta Samin silmien edessä käveleväksi jättiläisrobotiksi.
Autorobotin apua Sam ja hänen ihastuksensa Mikaela (Megan Fox) tarvitsevatkin, sillä myös pahojen robottien edustaja etsii Samia. Tällä on nimittäin hallussaan tutkimusmatkailijaesi-isänsä perintöesineisiin kuuluva kartta, joka paljastaa maapallolle pudonneen salaperäisen kuution olinpaikan. Kuution hallitsija puolestaan pystyy halutessaan tuhoamaan ihmiskunnan, mikä on pahojen Decepticon-robottien tavoite.
Kun tähän vaiheeseen on nitkahdellen päästy, elokuva lässähtää täydellisesti. Maailmaa pitäisi ryhtyä pelastamaan, mutta päädytäänkin loputtomaan sekoilukohtaukseen, jossa Sam yrittää piilotella joukkoa jättimäisiä robotteja vanhemmiltaan kotinsa takapihalla samalla kun vanhemmat epäilevät pojan outoa käytöstä masturboinnista johtuvaksi. Kyllä on hauskaa – jos nauttii suunnattomasta myötähäpeästä.
Minkäänlaista järkevää toimintaa ei jatkossakaan saada aikaiseksi, sillä nyt näyttämölle astuvat tekohauskat salaiset agentit, jotka ovat tienneet Autoboteista ja Decepticoneista koko ajan, ja tietävät myös missä kuutio on tehden koko alun etsinnästä turhaa. Typerästä huumorista ei tule loppua, eikä muuntautumiskykyisistä roboteista saa lopulta kunnon käsitystä, sen verran pikaisia ja epäloogisia periaatteessa kivat muutosefektit ovat. Ne vain eivät tee mitään vaikutusta nykyisessä tietokone-efektien kyllästämässä tieteistoiminnan maailmassa.
Epätoivoinen katsoja asettaa toivonsa suuren lopputaistelun varaan, mutta sekin ryssitään. Robottien johtajat, hyvä Optimus Prime ja paha Megatron ottavat ilmeisesti yhteen maapallon kohtalosta, mutta sitä ei juuri näytetä, koska tekijät päättävät, että juuri silloin Mikaelalle pitää antaa iso tyttöenergiakohtaus.
On kuin tekijöiltä olisivat loppuneet rahat trailerin tekemisen jälkeen, sillä kaikki sen ulkopuolelta joko näyttää sekavalta tai koostuu sekoilusta. Käsikirjoitusta ei tunnu olevan lainkaan, vaan yksittäisten, toisiinsa hyvin omituisella logiikalla sidottujen kohtausten väleihin on liimaksi kuvattu päähenkilöiden höpinää, joissa he puhuvat jotain tapahtumiin hatarasti liittyvää. Ai niin, välillä huomion vie kamalaa aksenttia mongertava typy Rachael Taylor, joka tutkii avaruusotusten signaaleita hakkeriystävineen. Lopulta hän onneksi vain katoaa tarpeettomana.
Elokuva vitsailee Bayn tuotannolla ja kehuu olevansa parempi kuin Armageddon. Valitettavasti näin ei ole. Armageddon oli melkoista saastaa, mutta ainakin se oli näyttävä ja pysyi elokuvana kasassa. Transformersista ei voi sanoa kumpaakaan. Piinaavan pitkä lelumainoshan Transformers on ikärajansa ja sen alle oleville lapsille, mutta ei olisi ollut liikaa vaadittu toivoa jotain koherenttia sisältöä myös vähän varttuneemmille katsojille.