Trolls: Maailmankiertue

Viihdyttävä mutta lopulta kovin unohdettava animaatio trolleista ja musiikin parantavasta voimasta.

23.9.2020 10:48
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 25.09.2020

Muutama vuosi sitten ohjaaja Mike Mitchell toi hurmaavat ja hauskat trollit valkokankaalle hauskuuttamaan lähinnä perheen pienimpiä, mutta huimat ääninäyttelijät vetivät puoleensa myös vanhempaa väestöä. Trolls oli suosittu niin kriitikoiden kuin yleisöjenkin keskuudessa, joten ei ihmekään, että sille tehtiin jatko-osa Trolls: Maailmankiertue.

Historiankirjoissa Trolls: Maailmankiertue tullaan muistamaan ensimmäisenä suuren budjetin studioelokuvana, joka julkaistiin suoratoistopalveluissa koronaviruskriisin takia. Siinä missä 007 No Time to Die, Wonder Woman 1984 ja jopa Tenet joutuivat nöyrtymään ja siirtämään ensi-iltojaan, Trolls: Maailmankiertue nettosi ihan mukavan määrän kahisevaa maissa, joissa korona riehui ja elokuvateatterit olivat kiinni.

Harmi, ettei kyseessä ole viihdyttävämpi elokuva. Trolls: Maailmankiertue kierrättää paljon materiaalia edellisestä elokuvasta. Vaikka jatko-osan idea tuntuu ainutlaatuiselta ja mielenkiintoiselta, ei siitä oikein saada mitään irti. Musiikki on tässäkin suuressa osassa ja onkin hauska nähdä sen eri lajityyppejä hyodynnettävän.

Trollit elävät rauhaisaa elämää, kunnes hevimetallitypy Barb (alkuperäisäänenä Rachel Bloom, suomeksi Kristiina Wheeler) saapuu aiheuttamaan kaaosta. Poppy, iloisten pop-trollien kuningatar (ääniosassa Anna Kendrick / Evelina) oppii, etteivät he olekaan trollien ainoa heimo. On olemassa myös mm. rock-, funk- ja teknotrolleja, mutta Barb haluaa yhdistää kaikki heimot oman diktatuurinsa alle. Poppy ja muut trollit yrittävät luonnollisesti pysäyttää Barbin.

Animaatioelokuvien taso on viime vuosina noussut hurjasti ja Trolls: Maailmankiertue tuntuukin vanhanaikaiselta, vaikka se kovasti yrittääkin olla ajan hermolla sisällyttämällä K-Pop-trolleja ja muita nykypäivän trendejä. Elokuvan teemat ovat kuitenkin keskinkertaisia ja kliseisiä. Vaikka viimeinen kolmannes onkin vaikuttava, erityisesti visuaalisesti, ei se kerro mitään mitä emme jo tietäisi. Trolls: Maailmankiertue haluaa osoittaa, että maailmassa on tilaa meille kaikille ja erilaisuus on rikkautta, mutta esimerkiksi Pixarin huomattavasti kunnianhimoisempien tarinoiden ja teemojen rinnalla Trolls: Maailmankiertue tuntuu väsähtäneeltä.

Onneksi elokuva on kuitenkin täynnä korvamatoja ja ääniroolit on jälleen täytetty erinomaisilla näytteijöillä ja laulajilla. Bloom, joka tunnetaan parhaiten hulvattomasta Crazy Ex-Girlfriend -sarjasta, tuo mainiota rokkienergiaa Barbiin ja Kendrickin valovoimainen persoona huokuu Poppysta. Myös Ozzy Osbourne on hauska pienessä roolissa. Hieman yllättäen pitkästä näyttelijälitaniasta löytyvät myös Sam Rockwellin ja Jamie Dornanin nimet, mutta miekkoset eivät erotu joukosta – ainakaan edukseen.

Trolls: Maailmankiertue tarjoaa jälleen viihdettä ja hyvää musiikkia koko perheen iloksi mutta ei yllä edeltäjänsä tasolle. Walt Dohrnin ohjaus on ajoittain kömpelöä ja elokuva tuntuukin ratsastavan kuuluisien ääninäyttelijöiden maineella ja taidoilla. Valloittava mutta valitettavan unohdettava animaatio jaksaa varmasti ihastuttaa lapsia ja lapsenmielisiä useammankin katselukerran ajan, mutta parempien animaatioiden rinnalla Trolls: Maailmankiertue kalpenee.

Trolls: Maailmankiertue -elokuvan traileri

Lisää luettavaa