WALL·E

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Vuoteen 2700 sijoittuvassa tarinassa hylätylle maapallolle unohtunut romunkerääjärobotti päätyy avaruusmatkalle ja vaikuttamaan tahtomattaan ihmiskunnan tulevaisuuteen. Pixarin uutuusanimaatio on ekologisella viestillä varustettu hurmaava ja teknisesti nerokas scifiseikkailu.

Nykyanimaation pelastajan, Pixarin, yhdeksäntenä koko illan elokuvana valmistunut WALL-E on vastustamaton yhdistelmä älyllä ja sielulla varusteltua aikuisten scifiä sekä koko perheen animaatiota. Huumorista ja lämminhenkisyydestä huolimatta tarina maapallon viimeisestä robotista ei ole mikään pehmosatu, vaan kyseessä on jopa dystopiaksi miellettävä visio ei-niin-kaukaisesta tulevaisuudesta. Mukana on myös ankaraakin kritiikkiä kulutusta ja korporaatiopolitiikkaa kohtaan, mikä ei varmasti avaudu kaikkein nuorimmille katsojille.

Vuonna 2700 Maa on ylikuormittunut jätteistä ja romusta, minkä vuoksi ihmiset ovat hylänneet planeetan ja siirtyneet avaruuteen. Taakse on jäänyt pieni mutta sisukas robotti WALL-E (Waste Allocation Load Lifter: Earth-class), joka jatkaa joka puolella näyttäytyvän romun keräämistä ja varastointia.

Samalla kun WALL-E:n kollegat ovat muuttuneet itse romuksi, on lajinsa viimeinen edustaja säilyttänyt toimintakykynsä työnilolla, joka kumpuaa päivittäin kohdatuista ihmisen historian reliikeistä, kuten rubikinkuutiosta ja Atarin videopeliklassikosta. WALL-E:n suurin aarre on kuitenkin Hollywood-musikaalin Hello, Dolly! (1969) sisältävä vhs-nauha, jota robotti ja tämän lemmikkitorakka höyläävät päivittäin.

WALL-E:n arki kokee mullistuksen, kun Maahan saapuu eräänä päivänä hemaisevan virtaviivainen tiedustelurobotti EVE (Extraterrestrial Vegetation Evaluator), jonka tehtävä on etsiä todisteita elämän palaamisesta kerran vihreälle planeetalle. Tulokkaaseen ihastuva WALL-E antaa EVE:lle lahjaksi eksoottisimman löytönsä, kengässä kasvavan pienen kasvin, jonka havaittuaan EVE saa hepulin, varastoi kasvin, sulkee itsensä ja jää odottamaan noutoa emoalukselle. WALL-E ei pysty ymmärtämään mitä hänen uudelle ystävälleen tapahtui, ja joko rakkaudesta tai yksinäisyydestä tarraa lopulta kiinni tätä kuljettavaan rakettiin.

Paljastamatta juonta tästä eteenpäin todettakoon, että WALL-E muuttuu joksikin, mitä voi pitää Disney-versiona Kubrickin 2001: Avaruusseikkailusta. Vaikka onkin vauhdikas, viihdyttävä ja filosofinen, elokuvan jälkipuoli tuottaa lievän pettymyksen täydellisen alun jälkeen.

WALL-E:n ensimmäiset kolme varttia ovat parasta mitä animaation saralla on luotu sitten Disneyn vuosikymmenten takaisten mestariteosten. Se on nerokkaalla ääni- ja kuvamaailmalla valjastettu pyyteettömän odottamisen ja yksinäisyyden kuvaus, poeettinen fuusio Samuel Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee (1949) ja Douglas Trumbullin ekoscifin klassikosta Hiljainen pako (1972), jossa esiintyvät pikkurobotit muistuttavat muutenkin erehdyttävästi WALL-E:ta. Jos koko elokuva olisi samaa tasoa, voisi WALL-E:n julistaa kaikkien aikojen parhaaksi animaatioksi.

Ohjaaja Andrew Stanton (Nemoa etsimässä) on joka tapauksessa alansa tämän hetken lahjakkain tekijä, joka voittaa WALL-E:lla sataprosenttisen varmasti uransa toisen Oscarin. Pysti irtoaa melko varmasti myös audiovelho Ben Burttille (Star Wars, Kadonneen aarteen metsästäjät) elokuvan häikäisevästä äänisuunnittelusta.


Aiheeseen liittyvät elokuvat