Vihreä noita eli Elphaba (Cynthia Erivo) on muuttunut hankalaksi esteeksi keltaisen tien rakentamiselle. Hän yrittää myös epätoivoisesti paljastaa Ozin velhon todellisen luonteen. Samaan aikaan hänen ystävänsä Glinda (Ariana Grande) on saanut kaiken haluamansa: kodin ja suosion. Hän on symboli, hyvyyden ja paremman huomisen lupaus.
Myös heidän ystäviensä Boqin (Ethan Slater) ja Nessarosen (Marissa Bode) suhde jatkaa poukkoilevaa kulkuaan. Nessarosesta on tullut kuvernööri, joka ei ole tyytyväinen elämäänsä ja tekee päätöksiä enemmän muiden odotusten kuin omien toiveidensa pohjalta. Boq puolestaan haaveilee edelleen Glindasta, ja heidän monimutkainen suhteensa on yksi elokuvan aikuismaisimpia elementtejä, jota olisi voitu katsoa paljon pidempäänkin. Myös Fiyero (Jonathan Bailey) on mukana kuvioissa, nyt Glindan henkivartijana, mikä tuo hahmojen välille lisää draamaa ja jännitettä.
Tarinan jakaminen kahteen osaan tuntuu erityisesti toista elokuvaa katsoessa erikoiselta ratkaisulta. Hahmot ovat tuttuja, mutta juuri siksi toisella osalla on kiire juosta tapahtumat läpi. Hahmojen välisiin suhteisiin ja tunnelman rakentamiseen ei ehditä paneutua niin syvälle kuin tarina ansaitsisi. Myös vuoden 1939 Ihmemaa Oz -elokuvan vaikutus on entistä näkyvämpi. Tarinan edetessä juoni synkkenee huomattavasti eikä uhreilta vältytä.
Kuten musikaaligenreen kuuluu, tarina kulkee pitkälti laulujen kautta, kun hahmot ilmaisevat tunteitaan ja tavoitteitaan. Tässä osassa laulut tuntuvat merkityksellisemmiltä, vaikka mikään ei yllä ensimmäisen elokuvan Defying Gravityn tasolle. Lavastukseen ja visuaalisuuteen on panostettu näkyvästi, osin kuitenkin niin keinotekoisen näköisesti, että se saattaa pudottaa katsojan joistain kohtauksista. Erityisesti eläimet ovat elokuvan heikoin lenkki, he näyttävät hätäisesti taustaan liimatuilta, eikä valosuunnittelu aina tue digitaalista ympäristöä.
Jos ensimmäinen elokuva oli Elphaban tarina, tämä osa edustaa Glindan matka ja näkökulma koko sirkukseen. Glinda esittää kansalle lempeää ja herttaista hahmoa vaikka tietää olevansa vain osa suurempaa näytelmää, kuin naruista ohjattava nukke.
Wicked: for Good päättää Elphaban tarinan tyydyttävällä tavalla, vaikka osa katsojista saattaa kokea lopun liian Hollywood-tyyppiseksi. Elokuvan vahvuudet nojaavat vahvasti Ihmemaa Oz -maailmaan. Tapa, jolla elokuva käsittelee ja kunnioittaa sen tarinoita, toimii hyvin ja rikastuttaa sekä itseään että aiempia teoksia.
Werneri Pihlajamäki
Wicked: For Good -elokuvan traileri
