Etsi
Valtava määrä uhreja.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut toimintakomedia Agentti Cody Banks.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Adam Sandlerin komedia Jack and Jill.
American Hustle ja The Fighter -elokuvien tekijä käsikirjoittaa ja ohjaa kaikki sarjan jaksot.
Ydinvoimalan lähellä sijaitseva kylä joutuu koetukselle yllättävän maanjäristyksen seurauksena.
Tänään nähdään televisiossa 9 1/2 viikkoa -elokuvan jatko-osa vuodelta 1997.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut jännäri Snakes on a Plane.
Stranger Things kerää lisää tunnettuja nimiä mysteeriä setvimään.
Kelpo viihdettä.
Ensi yönä nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut toimintaelokuva Air Force One.
Easy Riderin mainoslauseen mukaan elokuvassa lähdetään etsimään Amerikkaa muttei löydetä sitä mistään.
Yle Areenaan tulee suuri määrä kotimaisia suosikkisarjoja.
Televisiosta tulee tänään kuudella Oscarilla palkittu sotaelokuva The Hurt Locker (2008).