Robert De Niron ja Julianne Mooren tv-sarja teki rahakkaan diilin – American Hustle -ohjaaja urakan kimppuun

American Hustle ja The Fighter -elokuvien tekijä käsikirjoittaa ja ohjaa kaikki sarjan jaksot.

9.11.2016 16:30

Amazon on hankkinut David O. Russellin tulevan tv-sarjan itselleen huikealla 160 miljoonan dollarin diilillä, kertoo Deadline. Studio on saman tien tilannut sarjaa kaksi kautta, joista molemmissa on kahdeksan jaksoa. Russellin sanotaan käsikirjoittavan ja ohjaavan koko paketin.

Sarjan tarina ja juoni ovat yhä mysteerinä, mutta sen sanotaan sijoittuvan 1990-luvun mafiamaailmaan. Pääosissa nähdään Robert De Niro ja Julianne Moore, jotka ovat olleet mukana siitä asti, kun Russell ensimmäisen kerran mainitsi kehittelevänsä sarjaa.

Sarjan tuotantoaikatulusta ei vielä ole tietoa, mutta Amazon-tilaus tarkoittaa sitä, että seuraavaa David O. Russell -elokuvaa odottavat saavat katsella jonkin aikaa jotain muuta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia