Ensi yönä tv:ssä: Kuvitteellinen presidentti seikkailee toimintaelokuvassa samaan aikaan kun oikeita vaalituloksia alkaa tippua

Ensi yönä nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut toimintaelokuva Air Force One.

8.11.2016 06:27

Viime vuosina vuonna teattereihin on tullut useampikin toimintaelokuva, joissa Valkoiseen taloon hyökätään ja Yhdysvaltain presidentti on uhattuna: Roland Emmerichin White House Down ja Antoine Fuquan Olympos on valloitettu, joka keväällä sai Lontooseen sijoittuvan jatko-osan London Has Fallen.

Samantyyppistä ideaa käytettiin jo Wolfgang Petersenin (Das Boot) elokuvassa Air Force One (1997), joka esitetään tänään televisiossa. Siinä toiminta tapahtuu Valkoisen talon sijaan presidentin Air Force One -lentokoneessa.

Tositoimiin joutuvaa presidenttiä esittää Harrison Ford ja inhaa terroristia Gary Oldman. Lopputulos on näyttävää ysäritoimintaa.

Air Force One esitetään Nelosella tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo 02.00. Samaan aikaan alkaa tulla tuloksia Yhdysvaltain oikeista presidentinvaaleista. Jännä yö edessä.

Lisää luettavaa