Etsi
Amerikkalainen Brooklyn Nine-Nine sai viime viikolla faneja järkyttäneen lopetusuutisen, mutta hätä ei ollutkaan tämän näköinen.
Paraikaa nähtävä 3. kausi jää The Expanse -sarjan viimeiseksi, jos somehälinä ei tuota tulosta.
Amerikkalaissarja Lethal Weapon sai tilauksen 3. kaudesta, mutta sen saavuttamiseksi toinen sarjan päätähdistä joutui lähtemään.
Amerikkalaiset kansalliset TV-kanavat ovat tehneet lopulliset päätökset monen televisiosarjan kohtalosta, eikä näky ole kaunis.
Odotettu Mayans MC -sarja on jälleen nytkähtänyt hiukan eteenpäin.
Perinteinen yökoulu juuri ennen valmistujaisia kuulostaa loistavalta idealta.
Hyviä uutisia hullun animaatiosarjan ystäville!
Yhdysvaltalainen Syfy-kanava on erikoistunut kaikenlaiseen spekulatiiviseen fiktioon. Esimerkiksi Sharknado-haileffasarja on kanavan tuotantoa.
Paljasti, mihin tarina sijoittuu Star Wars -aikajanalla.
Kevät on televisiosarjojen faneille hermoja raastavaa aikaa, sillä televisioyhtiöt tekevät päätöksiä useimpien sarjojen jatkosta.
Netflixin levittämä You vie mukanaan häiriintyneeseen rakkaustarinaan, jossa pakkomielteinen mies luulee tietävänsä, mikä on naiselle parasta.
Starzin historiallinen fantasiasarja Outlander jatkaa menestystään myös tulevina vuosina.
Jännityssarja Mr. Mercedes on pakoilevan rikollisen ja kokeneen etsivän kissa-hiiri-leikki.