Entinen The Walking Dead -tähtikin myönsi lopettaneensa sarjan seuraamisen

Muut asiat vievät voiton.

26.10.2018 16:03

The Walking Dead -sarja on kärsinyt pahasta katsojakadosta tällä kaudella. Nyt shown entinen näyttelijä Emily Kinneykin myönsi, että on lopettanut sarjan seuraamisen.

– En välttele sitä. En vain katso sitä. En vain tee niin, Kinney kertoi haastattelussa.

Kinney halusi teroittaa, ettei hän jätä sitä katsomatta mistään erityisesti syystä ja että pitää sarjasta. Hän sanoi myös katsovansa vähän televisiota ja matkustelevansa paljon. Kinney mainitsi kuitenkin sarjan olevan pelottava, joka lienee yksi syy siihen, miksei hän seuraa sarjaa.

Täytyy toki muistaa, että jotkut näyttelijät eivät koskaan katso omia elokuviaan tai sarjojaan. Sarjan päätähti Andrew Lincoln sanoi aikoinaan myös, ettei ole katsonut The Walking Dead -sarjaa.

Yhdeksäs kausi näkyy parhaillaan Suomessakin.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia