Seksiä pursuava suosikkisarja aloitti trendin – HBO palkkaa nyt intiimikoordinaattoreita

Idean takana näyttelijä.

26.10.2018 11:39

HBO palkkaa nyt erikoisia asiantuntijoita – intiimikoordinaattoreita. Heitä tarvitaan valvomaan eri sarjojen seksikohtauksia.

Trendin aloitti HBO:n sarja The Deuce. Paljon seksiä sisältävä sarja sijoittuu 1970-luvun seksiteollisuuden syövereihin.

The Deucen Alicia Rodis lukee intiimikoordinaattorin ominaisuudessaan käsikirjoituksia, keskustelee seksikohtauksista näyttelijöiden kanssa ennen niiden kuvaamista ja ohjaa heidän toimintaansa. Hän yrittää myös varmistaa näyttelijältä, että hän on suostunut kohtaukseen ennen sen kuvaamista.

Deadlinen mukaan intiimikoordinaattoreita on ollut teatterimaailmassa jo vuosia. Television ja elokuvien puolella heitä ei ole kuitenkaan vielä nähty The Deuce -sarjaa lukuunottamatta.

Idean takana oli sarjan näyttelijä Emily Meade. Hän vaati HBO:n pomoilta intiimikoordinaattorin palkkaamista.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia