Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1998 valmistunut Psycho.
Xavier Gens on ohjannut Hitman-pelileffan lisäksi useamman kauhuleffan. Hänen debyyttinsä Frontier(s) vuodelta 2007 on edelleenkin yksi häijyimpiä 2000-luvun elokuvia.
Lepää rauhassa.
Gillian Andersonin tuleva leffa on nimetty melko yksinkertaisesti pelkäksi UFOksi.
Kepeät mullat ja hyvää matkaa.
Kelpo viihdettä luvassa kesälomalaisille ja rankan työn raatajille.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Hollywoodissa sattuu ja tapahtuu.
Leffan nimi todistanee faniteorian oikeaksi. Siis jos nimi pysyy samana ensi-iltaan asti.
Saatanallinen Spawn-hahmo sai oman elokuvansa vuonna 1997. Ensimmäinen Spawn-sarjakuva ilmestyi vuonna 1992.
Prinsessasta agentiksi.
Elokuvantekijä löysi yleisön, jolle ei halua tehdä elokuvia.
Kylmät väreet?
Jessica Alba nousi kuuluisuuteen jo 19-vuotiaana Dark Angel -sarjan kautta.