Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1953 valmistunut Riemuloma Rivieralla.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut slasher-kauhuelokuva Tiedän mitä teit viime kesänä.
Tohtori Unen ensi-illasta ei ole vielä tietoa.
Martyrs-ohjaaja Pascal Laugierin uusi kauhuleffa pistää koko kummitusgenren uusiksi.
Jackie Chan on yrittänyt lyödä läpi Hollywoodissa jo monen monta vuotta. Ikävä kyllä yritykset ovat jääneet melko vaisuiksi, vaikka viimeisin leffa The Foreigner ihan passeli toimintaraina onkin.
Juttu sisältää spoilerin Wonder Woman -elokuvasta!
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa 2018.
Saadaanko tutulta kuulostavaan tarinaan uutta sisältöä?
The Nun on kaiken alku.
Myös näyttelijä Alicia Silverstonella on mielenkiintoinen Trump-tarina.
Esittävän taiteen väki jatkaa presidentille kampoihin laittamista.
Supersankarisarja Marvel’s Luke Cage antaa vihjeitä toisesta kaudestaan uudesssa trailerissa.
Elokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa 2019.