Tänään tv:ssä: Mestariohjaajan hauskimpia elokuvia – ”Kenties kaikkien aikojen herkullisin lomakohellus”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1953 valmistunut Riemuloma Rivieralla.

14.6.2018 06:27

Mestarikoomikko Jacques Tatin parhaimpiin kuuluva elokuva kertoo ihmisten ja ympäristönsä kanssa alati törmäilevän herra Hulot’n kommelluksista rannikon lomakeskuksessa. Kyseessä on kenties kaikkien aikojen herkullisin lomakohellus.

Tatin tulkitsema pokerinaamainen piipunpolttaja lähtee vuosittaiselle rantalomalleen Saint-Marc-sur-Mer’hen (eikä siis Rivieralle!), saaden aikaan pikku hiljaa kehittyvän kaaoksen muuten niin rauhallisessa rannikkokaupungissa ja sen suositussa lomahotellissa.

Elokuvasasa on monia klassikko-osuuksia, kuten tenniksenpeluu, eväs- ja kanoottiretki sekä yhteiset ruokailu- ja lounge-hetket hotellissa. Riemuloma Rivieralla huomioitiin Oscar-ehdokkuudella parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.

Riemuloma Rivieralla
esitetään Yle Teemalla HD-lähetyksenä torstaina 14.06.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa