Etsi
Stephen Kingin vuonna 2007 Esquire-lehdessä julkaistu novelli on päätymässä valkokankaille.
Kyllähän tästä oli pieniä ja isoja vihjeitä. Avengers: Infinity Warista tulee vuoden suurimpia, ellei jopa suurin leffa. Sitähän se on.
Suomalainen supersankarielokuva Rendel saa jatko-osan.
Tänään nähdään televisiossa sarjakuvafilmatisointeja parodioiva Superhero Movie.
Mielenkiintoinen triviatieto.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Isku Mogadishuun.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Hiukan erilainen olisi ollut.
Selkeä syy.
Ranskalainen Gaspar Noé on yksi rakastetuimpia ja vihatuimpia elokuvantekijöitä. Hänen työnsä ovat niin inhorealistisen ja/tai inhottavia, että yleensä aina joku poistuu teatterista kesken näytöksen.
Supersankarina tunnettu tähti kohtaa luonnonkatastrofin tulevassa elokuvassa.
Hemsworthin veljekset Australiasta ovat kukin kuuluisia, ja isoveli Luke ottaa nuorempia veljiään koko ajan kiinni.
Odotettu Mayans MC -sarja on jälleen nytkähtänyt hiukan eteenpäin.
Deadpool 2:n ensi-ilta on ensi viikon 16. päivä. Voi sitä ilon ja onnen päivää!