Etsi
Sideways ja Nebraska -elokuvien ohjaajan uutuuselokuvassa mennään ruohonjuuritasolle helpon elämän perässä.
Mama mia, let me go ja niin edelleen.
Rahaa tuutin täydeltä.
Muumilaakso herää henkiin kansainvälisenä jättituotantona.
Nähdään harvoin julkisuudessa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut The Package – Kuoleman kilpajuoksu.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Tänään nähdään televisiossa RoboCopin ensimmäinen jatko-osa vuodelta 1990.
Yksi väärin, kaksi väärin, kolme väärin… Harvoin ovat Episodin ennakkoveikkaukset menneet näin vikaan.
Voisipa olla mielenkiintoinen elokuva.
Peräti traumaattisia kohtauksia?
Kiirettä on pitänyt.
Vuosi oli 1993, kun Jouko Turkka repäisi oikein kunnolla. Turkka teki poliisisarjan rangaistukseksi koko Suomen kansalle, koska kansa palvoo ulkomaalaisia poliisisarjoja. Se on väärin se!
Äärimmäisen tunnelmallisista elokuvistaan tunnettu ohjaaja teki sopimuksen Amazonin kanssa.