Etsi
Woody Harrelson ja pilvi, marijuana, budi, hatsi, kantsu, hiisi ja mitä näitä nimiä nyt onkaan, ovat olleet erottamattomia jo 30 vuotta. Se on pitkä aika se.
Emmy-palkintoja kahminut American Crime Story jatkuu ensi vuonna kahden uuden kauden voimin.
Oscar-palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja siirtyy pois vakavista aiheista.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut toimintaelokuva Urban Justice.
Toivottavasti tähti selviää stuntista ilman loukkaantumista.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut kehuttu dokumentti Senna.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Näyttelijä valotti asiaa.
Näyttelijät joutuvat tekemään erilaisia temppuja roolejaan varten. Jotkut liittyvät kehoon, toiset mielentilaan ja välillä näköjään naisellisetkin temput otetaan käyttöön. Sitä kutsutaan metodinäyttelemiseksi.
Tomb Raiderin jälkeen Oscar-palkittu ruotsalaistähti saa lähteä hirviöjahtiin.
Gal Gadot näyttää kunnon amazonilta tuoreella Wonder Womanin trailerilla. Mutta miksi ihmeessä amazonisoturi olisi ajanut kainalokarvansa ensimmäisen maailmansodan aikaan? Niinpä niin.
Logan-ohjaaja tarttuu jälleen likaisista kytistä kertovaan elokuvaan.
Kilpailu supersankarielokuvien kuninkuudesta jatkukoon…
Tanskalaistähti Mads Mikkelsen on luonut itselleen mainion uran Hollywoodissa ja sen ulkopuolella. Pienissä indie-elokuvissa ja jättimäisissä blockbustereissa esiintyvä näyttelijä seuraa fiilistään valitessaan roolejaan.