Etsi
Mestariteos on katsottavissa ystävänpäivään asti.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1944 valmistunut Nainen ilman omaatuntoa.
Tänään nähdään televisiossa Martin Scorsesen ohjaama Mafiaveljet vuodelta 1990.
Olivia Munn julkaisi itsestään uimapukukuvia.
Shailene Woodley aikoo jättää Outolintu-sarjan taakseen.
Musta komedia Small Crimes herätti striimijätin kiinnostuksen.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Aloittelevia kykyjä käytetään hyväksi.
Muumilaakson tarinat tekevät paluun terävämmällä kuvalla ja uusilla äänillä vahvistettuna. Episodi haastatteli ääninäyttelijöitä Katja Aakkulaa, Markku Huhtamoa ja Ilkka Villiä.
Suspiria täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Sen kunniaksi italialaisohjaaja Luca Guadagnino (A Bigger Splash, Call Me By Your Name) on tekemässä omaa versiotaan tästä klassisen komeasta kauhujännäristä.
Toukokuussa 2018 ensi-iltansa saava Han Solo -elokuva on kiinnittänyt brittikoomikon vakavaa touhua piristämään.
Kehutun The Crown -sarjan tiedetään jatkuvan ainakin vielä toisen kauden verran. Suunnitelmat ovat kuitenkin paljon suuremmat.
Alkuperäisen Halloweenin ohjannut John Carpenter on paljastanut uuden elokuvan tekijät.