Etsi
BBC:n sarja Maanalainen armeija iskee jälleen pyöri tv:ssä vuodesta 1982 aina vuoteen 1992 saakka. Gorden Kaye näytteli hittisarjassa baarimikko René Artoisia.
Lucasfilm panttasi Episode 8:n nimeä pitkään, mutta nyt se on vihdoin julkistettu.
Kannattaa miettiä kaksi kertaa, jos olet aikeissa ostaa uuden tv:n. Telkkarista saattaa nimittäin hyökätä Rings-tyttö Samara ja pelästyttää löysät housuun.
Razziet jaetaan nyt 37:ttä kertaa. Listalta löytyy myös muutama yllätys.
Viikko sitten aprikoimme, että viikonlopun uusista tulokkaista suurin potentiaali lienee M. Night Shyamalanin Splitillä ja kotimaisella Armoton maa -jännärillä. Kotimaisuus oli tällä kertaa valttia, mutta suosikkileffoja sekään ei kyennyt uhkaamaan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut After Earth.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Ohjaaja-käsikirjoittaja teki hyvän elokuvan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut Kuudes aisti.
Keho ei kestä kaikkea.
”Todellisuuden integroimista fantasiaan.”
ABC haluaa tuoda kaukaisen galaksin lähellesi vielä lähitulevaisuudessa.
Clint Eastwoodin hieno sotaelokuva Kirjeitä Iwo Jimalta (2006) poistuu Netflixin valikoimasta 27. tammikuuta.
Naisten oikeus -marssiin osallistuneen Melissa Benoistin kantama kyltti herätti paljon huomiota.