Etsi
Sons of Anarchy -sarjasta ja muun muassa Guillermo Del Toron Pacific Rim sekä Crimson Peak -elokuvista tuttua Charlie Hunnamia kaavaillaan legendaarisen Papillonin rooliin.
Vuonna 2009 syntynyt Slender Man -meemi on paisunut jo lyhytelokuvaksi. Nyt on tulossa kokopitkä elokuva.
Anne Hathaway aikoo tuoda George Brantin ylistetyn Grounded-näytelmän valkokankaalle. Oscar-palkittu näyttelijä aikoo sekä tuottaa elokuvan että näytellä sen pääosaa.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Nicolas Cage toisen maailmansodan aikaisessa tositarinaan perustuvassa toimintadraamassa. Kuulostaako parhaalta idealta koskaan? Sitä se on Episodinkin mielestä.
Todelliseksi hitiksi muodostuneen Viidakkokirjan näyttelijäkaarti poseeraaa omien eläintensä kanssa tässä huikean hienossa kuvasarjassa.
Nuori Han Solo saa oman elokuvansa. Ikonisen hahmon oman leffan roolitukset ovat vihdoinkin selvillä, ja Harrison Fordin saappaisiin on astumassa 26-vuotias nuorukainen.
Muistatteko vielä, kun Jared Leto valittiin uudeksi Jokeriksi? Fanit raivosivat. Entäs kun Jokerin ensimmäinen kuva julkaistiin? Fanit olivat valmiina boikotoimaan Suicide Squadia. Mutta kuinka kävikään, kun ensimmäiset trailerit näytettiin?
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan suuresta vääryydestä, joka vaivaa suomalaista elokuvakulttuuria: Miksi niin monet kiinnostavat genre-elokuvat eivät tule Suomessa levitykseen?
Aikaa on jo vierähtänyt.