Parasta ikinä? Nicolas Cage tappelee haita vastaan sotaelokuvassa – Katso traileri

Nicolas Cage toisen maailmansodan aikaisessa tositarinaan perustuvassa toimintadraamassa. Kuulostaako parhaalta idealta koskaan? Sitä se on Episodinkin mielestä.

6.5.2016 13:41

USS Indianapolis: Men of Courage kertoo toisen maailmansodan aikaan tapahtuneesta tragediasta. Sota-alus USS Indianapolis määrättiin kuljettamaan ensimmäisen ydinpommin salaisia osia kesäkuussa 1945.

Koska aluksella oli salainen tehtävä, se ilmoitettiin kadonneeksi vasta neljä päivää tuhoisan torpedoiskun jälkeen. 1197 merimiehestä noin 300 hukkui aluksen mukana ja loput miehistöstä joutui taistelemaan aurinkoa, kehon kuivumista, suolavesimyrkytyksiä ja haiden hyökkäyksiä vastaan odotellessaan apua.

Vain 317 merimiestä säilyi hengissä koettelemuksesta. Nicolas Cagen esittämä kapteeni Charles Butler McVay haastettiin sotaoikeuteen, tuomittiin ja lopulta vapautettiin syytteistä melkein 50 vuotta myöhemmin. Tämä on tarina McVaystä, haista ja USS Indianapolisista.

Elokuvan on ohjannut näyttelijänä paremmin tunnettu Mario Van Peebles ja muissa osissa nähdään muun muassa Tom Sizemore, Thomas Jane sekä Matt Lantern.

Eihän tämä voi mennä vikaan, eihän? Katso traileri alta.

USS-Indianapolis

Lähde: Dread Central

Lisää luettavaa