Etsi
Herran pieksut!
Onhan tässä jo spekuloitukin, että mikä se sellainen suosituimman elokuvan Oscar oikein onkaan. Ehkä se selittyy tällä.
Pieniä, mutta näkyviä muutoksia.
The Predator-elokuvan ensi-ilta lähenee ja lisää kuvia tihkuu internetin ihmeelliseen maailmaan.
Teppo Airaksisen ohjaama Juice saapuu valkokankaille 26.12.
Jenkkinuoriso harrastaa suosittua juomapeliä nimeltä drinko. Sopii se näköjään vähän vanhemmillekin – tai sitten ei.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Elokuva saa ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla syyskuussa.
Venäläinen asevalmistaja Kalashnikov on julkistanut hämmentävän tuotteen, josta tulee mieleen RoboCop- ja Aliens-leffojen taistelurobotit.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Apinoiden planeetta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1980 valmistunut Star Wars -elokuva Imperiumin vastaisku.