Etsi
Tänään nähdään televisiossa eroottinen trilleri Basic Instinct vuodelta 1992.
Ohjaajan pestiä ei ehkä kuitenkaan takaisin.
Kyllähän elokuvien tekeminen maksaa maltaita, mutta että peruukitkin maksavat näin paljon.
Pähkinänsärkijä sai juuri toisen trailerinsa. Komealta näyttää.
Oscarit ovat elokuva-alan jokavuotinen kulminaatiopiste, jolloin palkitaan menneen vuoden parhaat elokuvantekijät.
Sarjamurhaajaelokuvia ei ole koskaan liikaa – ainakaan tositapahtumiin perustuvia.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Aika katsoa kaikki Pää kylmänä, Nanook -sketsit putkeen, vai mitä?
Disney tuo oman suoratoistopalvelunsa ensi vuoden puolella. Samalla mediajätti vetää kaikki tuotteensa pois muista palveluista.
No niin, on aika kaivaa popcornit esille.
Alkuperäinen tarina julkaistiin vuonna 2012.