Reindeerspotting: Huumekasvatusta parhaimmillaan

9.4.2010 13:09
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Reindeerspotting on dokumentti rovaniemeläisistä huumenuorista, erityisesti 19-vuotiaasta Janista, joiden elämässä on yksi asia ylitse muiden, yksi asia jonka kautta koko oleminen muuttuu siedettäväksi. Subutex erottaa heidän todellisuutensa ”tavallisten” ihmisten todellisuudesta kuin kilometrin korkuinen muuri. Janilla on kuitenkin tavalliseen elämään liittyviä haaveita: oma perhe, työ ja vaatimaton elämä. Mutta kun hän pakenee ahdistavaa kotikaupunki-ilmapiiriä Etelä-Euroopan hiekkarannoille, vaikuttaa haaveilu kovin epärealistiselta. Itseään ei pysty loputtomiin pakenemaan edes huumeilla.

    Samoihin porukoihin Janin kanssa kuulunut elokuvan kuvaaja ja ohjaaja Joonas Neuvonen on löytänyt kuvaamisesta uuden kiintopisteen elämälleen. Janista kerrotaan, että hän olisi nykyään kuivilla huumeista. Elämänsä rehellinen kohtaaminen dokumentin kautta toi siis ainakin heille uuden alun. Suosittelen elokuvan katsomista kaikille nuorille, jotka vielä pystyvät tekemään valintoja tulevaisuutensa suhteen.

    Tony Reponen

    Tähdet: ★★★★

    Reindeerspotting – Pako joulumaasta
    Suomi 2010
    OHJAUS Joonas Neuvonen
    KÄSIKIRJOITUS Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya
    GENRE Dokumentti
    KESTO 1 t 25 min
    IKÄRAJA 18
    ENSI-ILTA 9. huhtikuuta

    Lisää luettavaa