Suomen televisiossa näytetään joka kevät Ruotsin kuningasperheen tekemisistä koottu vuosikatsaus, mutta omien valtionpäämiestemme arkea emme ole juurikaan päässeet seuraamaan edes kohteliaan etäisyyden päästä. Monille onkin varmasti epäselvää, mitä valtaoikeuksistaan riisuttu presidentti oikeastaan tekee.
Nyt kysymykseen saadaan ainakin osittainen vastaus. Rouva Presidentti on puolentoista vuoden aikana kuvattu seurantadokumentti presidentti Tarja Halosesta. Halonen päästää kuvausryhmän mukaansa kokouksiin, edustustilaisuuksiin ja ulkomaanmatkoille. Kyseessä on nimenomaan poikkeuksellista ammattia ja työroolia valottava dokumentti, sillä kotioloissa tai vapaa-ajalla emme tasavallan presidenttiä näe nytkään.
Tuottaja Osku Pajamäen ideoiman dokumentin on ohjannut käsikirjoittajana ja tuottajana tunnettu Aleksi Bardy. Sekä Pajamäki että Bardy kuuluivat Tarja Halosen tukijoihin jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Sympatioistaan huolimatta tekijät eivät nosta Halosta jalustalle, vaan antavat kohteensa särmikkyyden näkyä siinä missä humaaniuden ja huumorintajuisuudenkin.
Mitä tasavallan presidentti sitten tekee? Tapaa ihmisiä aamusta iltaan, istuu palavereissa, lentokoneessa ja valokuvattavana, kirjoittaa ja pitää puheita. Edustaa, edustaa ja edustaa.
Vaikka Bardyn dokumentti on monin verroin kiinnostavampi ja rehellisempi kuin pohjoismaisten kuningashuoneiden siloitellut vuosikatsaukset, silmiinpistävää on silti se, kuinka vähän presidentin työ näyttää eroavan kuninkaallisten vastaavasta. Tärkeistä ulkopoliittisista keskusteluista dokumentintekijät on luonnollisesti suljettu ulkopuolelle, mikä varmasti vääristää vaikutelmaa jonkin verran.
Rouva Presidentti on hyvin viihdyttävä ja hauskakin dokumentti. Kokonaisuutena se on lähempänä komediaa kuin draamaa. Huumoria irtoaa paitsi Halosen suorapuheisesta henkilöstä myös protokollan jäykkyydestä, edustustilaisuuksien ohjelmanumeroista sekä inhimillisen vuorovaikutuksen arvaamattomuudesta yleensä. Kerkko Koskisen agenttielokuvista inspiroitunut musiikki alleviivaa totisten tilanteiden perimmäistä koomisuutta.
Onneksi kerronta myös vakavoituu hetkittäin. Etenkin loppupuolella ilmassa on haikeutta, kun Halonen valmistautuu jättämään kahdentoista vuoden pestinsä ja pohtii tulevaisuuttaan. Suhde presidenttiyteen on ambivalentti. Toisinaan etuoikeutettu asema näyttäytyy kahleena, joka leimaa ihmisen loppuiäkseen. Leima voi olla hyvä ja kunniakas, mutta yhtä kaikki vapautta rajoittava.
Olisi ollut hienoa, jos tekijät olisivat saaneet Halosen raottamaan vähän enemmän myös yksityisempää minäänsä. Nyt elokuva jää väkisinkin pinnallisemmaksi kuin mihin sillä kohteensa puolesta olisi ollut edellytyksiä.
Mitään kovin yllättävää dokumentti ei myöskään Halosesta kerro. Sitä voi tietysti pitää pelkästään positiivisena asiana. Ilmeisesti Halonen on esiintynyt mediassa tähänkin asti kutakuinkin omana itsenään, sillä elokuvan napakka ja näkemyksellinen nainen tuntuu suorastaan tutulta. Länsimaiseen demokratiaan olennaisesti kuuluva läpinäkyvyyden ihanne on siis toteutunut hienosti maamme ensimmäisen naispresidentin kohdalla.
Rouva Presidentti -elokuvan traileri
Filmtrailer.com