Takaisin pelissä

23.11.2012 09:27
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 23.11.2012

Takaisin pelissä on tasaista ja ihan kivaa Hollywood-viihdettä, sellaista perusvarmaa kolmen tähden ilottelua. Käsikirjoitus noudattaa tuttua kaavaa, eikä ohjauksessa ole juuri mikään ärsytä. Näyttelijät osaavat hommansa ja ovat ihan hyviä. Tuoreutta elokuvassa edustaakin sen teema. Nyt ei käydä läpi isän ja pojan välistä suhdetta vaan isän ja tyttären.

Clint Eastwood on jo ikääntynyt isä Gus, joka edelleen tunnetaan kaikkien aikojen parhaana baseball-kykyjenetsijänä. Ikä on tuonut mukanaan myös ongelmia, näkökenttä hämärtyy ja työnteko hankaloituu. Sopimuskauden päättymiseen on enää kolme kuukautta, mutta nuorempi väki olisi jo heivaamassa ikäloppua kollegaa ulos. Nykyään tietokone hoitaa tehtävän nopeammin ja tarkemmin. Tai ainakin niin nuorempi pyrkyriporukka uskoo.

Gusin tytär Mickey (Amy Adams) on lukenut itsensä huippujuristiksi, ja hän on juuri haukkaamaisillaan ison palan urakakkua lakifirman nuorempana osakkaana, kun isän sairastelu saa työnarkomaanityttären omantunnon soimaan. Isän vastusteluista huolimatta Mickey lähtee tämän mukaan miehen viimeiselle kykyjenetsintämatkalle. Mickey syyttää isäänsä siitä, että tämä hylkäsi hänet lapsena äidin kuoleman jälkeen, mikä pitääkin paikkansa, mutta puhumaan tottumaton isä ei halua sekoittaa vanhaa soppaa uudelleen selittelemällä syitä teolleen. Hän on mestari poistumaan paikalta aina oikeaan aikaan eikä tee poikkeusta nytkään.

Lopulta selviää miksi Mickey on valinnut lakimiehen uran siitä huolimatta, että veri on aina vetänyt baseballin puoleen, ja selviää sekin miksei hänellä vieläkään yli kolmikymppisenä ole pysyvää parisuhdetta. Palikat Mickeyn elämässä loksahtavat yksitellen paikoilleen, kun hän saa ensin isänsä puhumaan. Isän avauduttua ja kerrottua syynsä teoilleen Mickey pystyy vihdoin antamaan anteeksi ja samalla uusi tie avautuu hänen eteensä. Kenties onnellisempi kuin se josta hän luopuu.

Ohjaaja Robert Lorenzille Takaisin pelissä on varovainen siirtyminen apulaisohjaajasta ohjaajan pallille. Ennen tätä omaa esikoisohjaustaan hän on työskennellyt Clint Eastwoodin kanssa useissa tuotannoissa kuten Mystic River, Million Dollar Baby ja Hiljaiset sillat.

Elokuvasta tekee tahattoman sarjakuvamaisen se, että tarinan hyvikset ja pahikset on ohjattu kärjistetyn karikatyyrimaisiksi. Katsojan omille mielipiteille hahmoista ei juurikaan ole jätetty tilaa, vaan kaikki kannetaan eteen valmiiksi purtuna. Clint Eastwood tuntuu menettävän ääntään hieman joka elokuvassa. Paikoin hänen äänensä on enää vain pelkkää pihinää, mutta näyttelijän läsnäolo on edelleen tallella. Amy Adams Mickeynä ja tämän uutta rakkautta Johnnya esittävä Justin Timberlake takaavat, että elokuva on hyvä valinta ensitreffeille.

 

Takaisin pelissä -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa