Eric Roberts on saattanut ansaita paikan maailman ahkerimpana näyttelijänä. Hänen IMDb-profiilinsa on suorastaan hengästyttävä.
Monelle näyttelijälle 75 roolia koko uran aikana olisi kunnioitettava saavutus. Eric Roberts sen sijaan teki saman vain vuonna 2024. Eikä tahti ole hidastumassa – hänellä on jo 90 uutta projektia työn alla.
Laatu ei ehkä ole tärkein tekijä, sillä Roberts on nähty muun muassa toimintaleffassa Snow White and the Seven Samurai, trillerissä Once Upon a Time in Hollyweird sekä draamassa Woke. Hänen tunnetuin viime vuoden projektinsa oli Marvelin animaatiosarja Hit-Monkey, jossa hän esitti Albert Rinkovin ääntä.
Jotain kertoo myös se, että Roberts on ehtinyt näytellä myös suomalaisten tekijöiden elokuvissa. Roberts nähtiin Janni Hussin rinnalla Jere Koistisen ohjaamassa vuoden 2022 indie-jännärissä Insite, joka tehtiin pienellä rahalla ilman Elokuvasäätiön tukea. Toinen Suomi-yhteys löytyy pienen budjetin lännenelokuvasta Viisi lainsuojatonta (2023), jonka toinen ohjaaja on turkulaissyntyinen Joey Palmroos.
Roberts on tehnyt vaikuttavan uran. Hänen siskonsa Julia Roberts on esiintynyt ”vain” noin 70 elokuvassa, ja hänen näyttelijätyttärensä Emma Roberts lähestyy 60 roolin rajaa. Eric Roberts sen sijaan ylitti hiljattain 750 elokuvan ja tv-sarjan rajan.
Eikä töiden määrä näyttäisi vähenevän. IMDb:n mukaan hänellä on tällä hetkellä 90 uutta projektia vireillä. Roberts itse myöntää haastattelussa, että on vaikea pysyä kärryillä kaikista nimikkeistä:
– Olen surkea muistamaan elokuvien nimiä. Niitä vaihdetaan jatkuvasti, ja niitä on niin paljon. Mutta yksi suosikkityöni viime ajoilta oli tv-sarja The Righteous Gemstones, hän kertoi Today-lehdelle.
Eric Roberts juhli viime vuonna 50-vuotista taivaltaan Hollywoodissa. Hänen uransa alkoi vuonna 1974 saippuasarjassa How to Survive a Marriage, ja elokuvadebyyttinsä hän teki 1979 elokuvassa Mustalaisten kuningas, josta hän sai Golden Globe -ehdokkuuden. Harva tietää, että hän on ollut myös Oscar-ehdokkaana – roolistaan elokuvassa Runaway Train (1985).
Robertsin tunnetuimpia elokuvia ovat Yön ritari (2008), The Expendables (2010), Inherent Vice (2014) ja Babylon (2022). Suuret ohjaajat tuntuvat tietävän, mistä Eric Roberts löytyy – ja arvostavan häntä.
– Olen ehkä ylpein elokuvasta Star 80. Se rooli oli kaukana siitä, kuka olen ihmisenä. Bob Fosse oli lempiohjaajani, ja opin tuolla kuvauksella enemmän elokuvanteosta kuin missään muualla, Roberts kertoo.
Star 80 on tositapahtumiin perustuva draama, joka kertoo Playboy-malli Dorothy Strattenin elämästä. Roberts esittää Strattenin kontrolloivaa ja manipuloivaa manageria, josta tuli hänen aviomiehensä.
Vaikka Roberts on tehnyt monia merkittäviä elokuvia, hänet yhdistetään nykyisin enimmäkseen B-luokan tuotantoihin. Miksi? Onko hänellä kenties suuria asuntolainoja maksettavanaan? Kolme vaativaa ex-vaimoa, jotka odottavat elatusmaksuja? Vai rakastaako hän yksinkertaisesti työntekoa? Sekin on mahdollista.
Lähde: MovieZine
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.