Sydney Sweeneyn tähdittämä Christy-leffa kertoo tositarinan Christy Martinista, naisesta, joka halusi ammattilaisnyrkkeilijäksi, ja jonka oma aviomies yritti murhata.
Sweeney on parhaillaan loanheiton ja kriitikin keskellä, koska ei suostunut pyytämään anteeksi asiaa, jossa hän ei nähnyt olevan mitään anteeksipyydettävää. Kyse on hänen kuuluisasta farkkumainoksestaan.
Lue myös: ”Idiootti: Ruby Rose haukkuu Sydney Sweeneyn – Rosen piti tähdittää uutuusleffaa Sweeneyn sijaan
Lue myös: Sydney Sweeneyn uusi haastattelu räjäytti somen: ”Nyt ymmärrän miksi ihmiset vihaavat häntä”
Christy-elokuvan pääosassa piti olla alkujaan australialainen Ruby Rose, mutta koska Sweeney itse päätyi tuottamaan leffaa, niin hän myös nappasi itselleen pääosan.
Rose haukkui Sweeneyn ”idiootiksi” ja syytti naista elokuvan floppaamisesta. Rosen mukaan American Eagle -brändin farkkumainoksesta aiheutunut kohu oli flopin syy.
Sweeney on kuitenkin jo mukana Oscar-ehdokaskuiskutteluissa, joten vaikka vaikeista aiheista kertova elokuva floppasi, on näyttelijätär tehnyt siinä hyvää työtä.
Elokuvan kohde, itse Christy Martin, puolustaa nyt Sweeneyä kohun keskellä.
– Olen aina ollut taistelija. Elämäni on heijastanut sitä kaikilla tavoilla, ja nyt taistelen muiden puolesta, Martin kirjoitti Instagramissa.
– Viime päivinä olen nähnyt, että jotkut ihmiset hyökkäsivät ystäväni Sydney Sweeneyn kimppuun. Syd ei vain tehnyt valtavasti töitä tämän elokuvan eteen, hän painoi töitä niska limassa puolestani. Minun tarinani vuoksi. Niin monien muiden puolesta, jotka kärsivät hiljaisuudessa. Haluan siis tehdä selväksi, kuka Syd on. Hän on ystäväni ja liittolaiseni!
Alla Martinin päivitys.
Lähde: Variety