The Beatles -faneja hyväiltiin vuoden 2025 lopussa, kun 30 vuotta sitten julkaistu The Beatles: Anthology -dokumenttisarja näki restauroituna päivänvalon suoratoistopalvelu Disney Plussalla.
Sarja on yksi kaikkien aikojen musiikkidokumenteista monesta syystä. Ensiksi se oli ensimmäinen kokonaisvaltainen Beatlesin bändihistoriikki, jossa jäsenet pääsevät ääneen: Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr kertoivat vaikutusvaltaisimman yhtyeen tarinan siten, kuinka sen itse kokivat. Myös John Lennon oli mukana postuumisti arkistohaastattelujen avulla. Toiseksi, siinä käydään toden totta perusteellisesti kaikki läpi.
Samaan aikaan sarjan uudelleenjulkaisun kanssa julkaistiin myös Anthology-levyt uudelleen, uuden neljännen osan kanssa. Julkaistiinpa uudelleen myös vuonna 2000 ilmestynyt kirja The Beatles: Anthology, jota voidaan pitää Beatles-Raamattuna.
Kirja tehtiin toimivaksi lisukkeeksi sarjaa ajatellen. Se on kooltaan iso ja siinä on 368 sivua. Se sisältää yli 1300 valokuvaa ja McCartneyn, Lennonin, Harrisonin ja Starrin muistelua kirjallisessa muodossa. Mukana on enemmän ja syvemmin materiaalia, mitä sarjassa oli. Myös lähimmät kollegat, kuten tuottaja George Martin, pääsevät ääneen.
Selkeästi taitettu kirja etenee kronologisesti jäsenten lapsuudesta yhtyeen alkuun, menestyksen vuosiin ja päätökseen. Teksti on helppolukuista, koska repliikit ilmaistaan kuin näytelmätekstissä. Kun Paul sanoo, John vastaa. Me fanit kiitämme.
Jesse Raatikainen
★★★★★
The Beatles: Anthology. Kirjoittanut The Beatles. Kustantaja Chronicle Books. 368 sivua.