Pandemia pienensi Berliinin elokuvajuhlat mukavaksi ja sujuvaksi pikkutapahtumaksi. Berlinalen yhteydessä pidettävää elokuvien myymiseen ja ostamiseen keskittyvää European Film Marketia ei tänä vuonna järjestetty lainkaan paikan päällä, ainoastaan verkossa, ja jo se pudotti festivaalille osallistujien ammattilaisten määrää reippaasti.
Lisäksi Berlinalen käytössä olevien lukuisten elokuvasalien kapasiteetti oli laskettu puoleen. Elokuvaliput tilattiin poikkeuksellisesti vain verkosta, eikä näin ollen Berliinin vakionäkyä pitkiä lippujonoja näkynyt lainkaan.
Näytöksiin pääsi vain maski naamalla, joka piti olla vielä FFP2-luokituksella (kyllä, nekin tarkastettiin!) ja koronapassilla, josta piti löytyä kolmen rokotuksen sarja. Tämän lisäksi kansainvälisten festivaalivieraiden kanssa operoivat toimittajat joutuivat käymään kerran vuorokaudessa koronatestissä.
Testipaikkoja oli kuitenkin niin runsaasti ja kaiken lisäksi ilmaiseksi, ettei testauttaminen haitannut juurikaan menoa. Testituloskin tuli parinkymmenen minuutin päästä kätevästi sähköpostiin. Berliinin turvatoimet ovat muutenkin aivan toisella tasolla kuin Suomessa.
Maskittomia ei sisätiloissa näe, eikä ilman koronatodistusta pääsee sisään edes kauppaan. Tiukoista turvatoimista huolimatta positiivisia koronatapauksiakin löytyi festivaalikävijöistä jonkin verran.
Tunnetuimmaksi pandemian uhriksi nousi yllättäen ranskalaisnäyttelijä Isabelle Huppert, joka oli valittu festivaalin kunniavieraaksi, mutta hän ei lopulta saapunut lainkaan Berliiniin, sillä hänet oli todettu Pariisissa korona positiiviseksi. Huppert saanee hänelle myönnetyn Kultaisen karhun elämäntyöstään postissa.
Vaikka Berliinissä nähtiin runsaasti eurooppalaisia elokuvatähtiä, kuten muun muassa François Ozon, Valeria Bruni Tedeschi, Juliette Binoche, Claire Denis, Emma Thompson, eivät USA:sta paikalle uskaltautuneet edes kilpasarjassa nähdyn ainoan amerikkalaiselokuvan, aborttidraaman Call Janen tähtiä Sigourney Weaveriä eikä Elizabeth Banksiä. Sentään ohjaaja Phyllis Nagy piipahti Berliinissä.
Amerikkalaisohjaaja M. Night Shyamalanin johtamaan, palkinnoista päättävään juryyn kuuluivat brasilialaisohjaaja Karim Aïnouz, saksalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Anne Zohra Berrached, zimbabwelainen kirjailija ja ohjaaja Tsitsi Dangarembga, japanilainen ohjaaja Ryusuke Hamaguchi, tanskalaisnäyttelijä Connie Nielsen ja tunisialaisranskalainen tuottaja Saïd Ben Saïd.
Juliette Binoche.
Pääpalkinnon, Kultaisen karhun, voitti espanjalaisen Carla Simónin ohjaama, vaikeuksiin ajautuneista katalonialaisista persikanviljelijöistä kertova Alcarràs. Amatöörinäyttelijöihin luottavassa draamassa perinteisille viljelysmaille ollaan sijoittamassa valtavia määriä aurinkopaneeleita.
Hopeinen karhu meni eteläkorealaiselle Hong Sang-soolle elokuvasta The Novelist’s Film. Ohjaajan edellinen elokuva parin vuoden takaa, Nainen, joka juoksi karkuun, on katsottavissa Yle Areenasta.
Niin ikään Hopeisen karhun sai myös meksikolaisen Natalia López Gallardon ohjaama yhteiskuntalaisia ulottuvuuksia saava perhetarina Robe of Gems.
Parhaan ohjaajapalkinnon voitti Suomessakin 2013 vieraillut ranskalainen persoonallinen elokuvantekijä Claire Denis uutuusdraamastaan Avec amour et acharnement (Both Sides of the Blade). Ohjaajan tuotannosta helpoimmasta päästä oleva elokuva on kitkerä kolmiodraama. Pääosissa ovat pitkään yhdessä ollutta pariskuntaa näyttelevät Juliette Binoche ja Vincent Lindon. Pariskunnan onnen rikkoo naisen exän (Greoire Colin) ilmaantuminen maisemiin.
Parhaasta pääosasta Hopeisen karhun kuittasi Meltem Kaptan roolistaan saksalaisen Andreas Dresenin ohjaamassa tositarinassa Rabiye Kurnaz Vs George W Bush (With Rabiye Kurnaz against George W. Bush). Se kertoo turkkilaissaksalaisesta työväenluokkaisesta perheenäidistä, joka alkaa kampanjoida Guantanamoon joutuneen poikansa puolesta. Tarinan työstänyt Laila Stieler palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta.
Fetivaalin päänäyttämö Berlinale Palast.
Parhaan sivuosapalkinnon voitti Laura Basuki roolistaan huikean hienossa indonesialaisdraamassa, Kamila Andinin ohjaamassa Nanassa (Before, Now & Then). 60-luvulle sijoittuva elokuva kertoo naisesta (Happy Salma), joka tuskailee menneisyytensä, perhe-elämän, pettävän aviomiehen ja omien intohimojensa ristiaallokossa. Tupakkaa palaa, ja hieno menneen maailman musiikkiraita tuo mieleen vahvasti Wong Kar-Wain elokuvat ja etenkin In the Mood for Loven.
Hopeisen karhun parhaasta taiteellisesta näkemyksestä saivat kambodžalaiset Rithy Panh ja Sarit Mang persoonallisesta ”nukkeanimaatiosta” Everything Will Be OK. Dystopia kertoo tuhoutuneesta maailmasta, jossa ihmiset on hävitetty ja eläimet ovat ottaneet vallan. Eläinhahmot ovat lasten leluja ja pysyvät staattisesti kaiken aikaa paikoillaan. Kertojaäänen ja vanhojen dokumenttipätkien rikastuttamana matkataan lopunajan maisemiin.
Juryn erikoismaininnan sai sveitsiläisen Michael Kochin ohjaama Drii Winter (A Piece of Sky). Henkeäsalpaavissa vuoristomaisemissa maalaiselämää arkisesti kuvaavassa elokuvassa aivokasvaimesta kärsivä nuori, juuri naimisiin mennyt mies, alkaa käyttäytyä omituisen impulsiivisesti.
Nuorten elokuviin erikoistuneessa Generation 14plus -sarjassa voittajaksi nousi Kolumbia-Chile-Romania-yhteistyönä valmistunut ja Clare Weiskopfin ja Nicolás van Hemelryckin ohjaama Alis.
Generation-sarjassa nähtiin myös suomalainen, Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt, mutta se jäi palkinnoitta. Elokuvan näytös Berliinissä oli kuitenkin yksi festivaalin riemastuttavimmista kokemuksista.
Komediallinen draama nauratti runsasta saksalaisyleisöä, ja elokuvan jälkeen ohjaajan lisäksi lavalle nousseet pääosanesittäjät Linnea Leino, Aamu Milonoff ja Eleonoora Kauhanen vastailivat yleisön kysymyksiin kielitaitoisesti, asiallisesti, tarkkanäköisesti ja hauskasti analysoiden. Kaukana ovat onneksi ne ajat, kun Suomea edusti maailmalla humalassa örissyt harvasanainen Aki Kaurismäki.
Teksti ja kuvat: Timo Kuismin