Robert De Niro ei unohda koskaan.
– Olin täällä ensimmäistä kertaa 1973 Marty Scorsesen Mean Streetsin myötä ja 50 vuotta myöhemmin palasin Martyn Killers of the Flower Moonin vanavedessä. Siinä välissä olen ollut täällä Bertoluccin, Roland Jaffen, Sergio Leonen, John McNaughtonin, Erwin Winklerin ja Barry Levinsonin elokuvien ansiosta, ja nyt olen taas täällä Martyn kanssa, näyttelijälegenda totesi Cannesin avajaisseremonioissa, joissa hän pokkasi kunnia-Palmun.
– Olen ollut täällä juryn puheenjohtajana, fanina ja olen ollut täällä, koska tämä on minun yhteisöni ja minulla pitää olla siihen yhteys. Festivaali on ideoiden markkina, työn ylistysjuhla ja katalysaattori uusille projekteille. Täällä Newsweekin entinen elokuvakriitikko Paul Zimmerman antoi Martylle ja minulle kirjoittamansa käsikirjoituksen. Teimme sen, siitä tuli Koomikkojen kuningas. Cannes on hedelmällistä maaperää.
Hän kutsuu sitä myös ”demokraattiseksi”. Hän ei selvästi tunne pressipasseihin, juhlakutsuihin ja naurettaviin punaisen maton sääntöihin liittyvää kastijärjestelmää, mutta minkäs teet. Jatka vaan, Bob.
– Demokraattinen, se on se sana. Kotimaassani taistelemme hulluina säilyttääksemme demokratian, jota pidimme itsestäänselvänä. Se vaikuttaa meihin kaikkiin. Se vaikuttaa kaikkiin täällä olijoihin, sillä taide on demokraattista. Taide on inklusiivista. Se tuo ihmisiä yhteen. Täällä, tänä iltana, taide etsii totuutta. Taide syleilee monimuotoisuutta ja siksi taide on uhka. Siksi me olemme uhka yksinvaltiaille ja fasisteille.
– Amerikan moukkapresidentti on nimittänyt itsensä yhden johtavan kulttuuri-instituutiomme johgoon. Hän on leikannut tukea ja rahoitusta taiteelle, humaanisille tieteille ja koulutukselle. Nyt hän on julistanut sadan prosentin tullit Yhdysvaltojen ulkopuolella tuotetuille elokuville. Miettikääpä sitä hetki. Näitä hyökkäyksiä on mahdoton hyväksyä, eivätkä ne ole vain Amerikan ongelma. Niin käy kaikkialla maailmassa. Emme voi vain nojautua taaksepäin katsomaan sitä kuin elokuvaa, De Niro julistaa.
– Meidän on toimittava ja toimittava nyt. Rauhanomaisesti mutta päättäväisesti ja intohimoisesti. Kaikkien vapautta arvostavien on järjestäydyttävä ja protestoitava ja vaalien tullen tietysti äänestettävä. Äänestäkää!
– Tutkailimme häntä ja yritimme ymmärtää, kuinka hän sisäisti hahmonsa niin täydellisesti. Hän loi sen pohjapiirustuksen, hän ei ollut vain näyttelijä, hän oli Näyttelijä, DiCaprio hehkutti.
– Koe-esiintymisprosessi oli rankka ja 15- tai 16-vuotiaana tein ainoan asian, joka mieleeni juolahti erottuakseni muista: huusin hänelle päin naamaa keuhkojeni pohjalta. Huone repesi nauruun. Myöhemmin sinä päivänä Bobilta kysyttiin: ”Kenet haluaisit rooliin?” Klassiseen De Niro -tyyliin hän totesi: ”Toiseksi viimeisen kundin.” Onneksi se toiseksi viimeinen kundi olin minä. Se hetki muutti elämäni ikiajoiksi.
Myöhemmin juuri De Niro sanoi Martin Scorseselle, että tämän ”kannattaisi harkita tämän kundin kanssa työskentelyä”. Siitä syntyi toinen pitkäikäinen näyttelijä-ohjaaja-yhteistyö.
– Se on niin Bobia. Hän ei puhu paljon, mutta kun hän avaa suunsa, se merkitsee jotain. Oli kyse ystävistä, perheestä, demokratian puolustamisesta tai elokuvataiteen tukemisesta, hän on paikalla, DiCaprio vakuutti.
– Muistan, kuinka isäni näytti minulle Taksikuskin, Kummisetä II:n, Kauriinmetsästäjät ja Kuin raivo härkä -leffan. Nuorena miehenä minuun ei tehnyt vaikutusta vain hänen monipuolisuutensa vaan myös hänen rauhallisuutensa. Kuinka elokuvan sielu voi löytyy yhdestä sanattomasta hetkestä. Kuinka äänekkäimmät kohtaukset eivät välttämättä sano mitään. Se on jotain, johon vain parhaat näyttelijät pystyvät, hän lisää.
– Eikä huijata itseämme. Hän myös opetti kokonaisen sukupolven näyttelijöitä tuijottamaan peiliin ja puhumaan itselleen. Älkää valehdelko, olemme kaikki tehneet sitä.
Kyllä, kyllä olemme. Ja Cannesin elokuvajuhlat on nyt avattu.
Marta Bałaga
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.