David Attenborough vieraili Suomessa – 95-vuotias rautavaari kuvasi uutta sarjaa kovilla pakkasilla

Legenda.

24.1.2022 21:01

Daily Mail uutisoi, että luonto-ohjelmien legendaarinen juontaja sir David Attenborough vieraili Suomen Lapissa vuonna 2020. Hän saapui kuvaamaan The Green Planet -sarjaansa vain viikkoja ennen kuin suuremmat koronarajoitukset alkoivat.

Brittilehden mukaan sarjan ensimmäinen osa on juuri tuo kyseinen Suomi-jakso, joka kuvattiin hyisissä olosuhteissa, -18 asteen pakkasessa. 95-vuotias Attenborough piti tuottajan mukaan noin kuutta takkia päällään, hänellä oli lämpöpeitto ja kuumavesipulloja.

”Akuista loppui virta äärimmäisen nopeasti, droneilla oli hankaluuksia, eikä kukaan pysynyt lämpimänä kauaa. Onneksi kuvausryhmä pysyi suhteellisen lämpimänä pienessä majassa vuoren huipulla”, sarjan tuottaja kertoi. ”Olin siellä kymmenen päivää ja satoi joka päivä, paitsi silloin kun David oli siellä. Silloin aurinko tuli esiin.”

Lisää luettavaa