Docpoint-festivaali järjestetään 28.1.–3.2.2019. Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla vierailee niin kokeneita dokumenttielokuvan mestareita kuin nuoria esikoisohjaajia. DocPointin nimekkääseen vierasjoukkoon lukeutuvat mm. venäläisen dokumenttielokuvan kärkinimiin kuuluvat Vitali Manski ja Viktor Kossakovski, pitkän linjan ranskalaisohjaaja Claire Simon sekä The Artist & The Pervert -elokuvan tähti Mollena Williams-Haas. Tšekkiläisen dokumenttielokuvan merkittävimpiin ohjaajiin kuuluva Helena Třeštíková saapuu festivaalin retrospektiivivieraaksi.
Palkittu tšekkiohjaaja Helena Třeštíková (s. 1949) palaa DocPoint-festivaalille esittelemään viiden elokuvan retrospektiivinsä. Třeštíková tunnetaan seurantadokumenteistaan, joissa hän seuraa päähenkilöitään vuosia, jopa vuosikymmeniä. Festivaalilla nähdään mm. Euroopan elokuvapalkinnolla palkittu René (2008) ja Doomed Beauty (2016), joka kertoo tšekkiläisestä filmitähdestä Lída Baarovásta, josta tuli Joseph Goebbelsin rakastajatar. Masterclass torstaina 31.1. klo 10–12 Kino Reginassa.
Ukrainassa syntynyt venäläisdokumentaristi Vitali Manski (s. 1963) saapuu Helsinkiin esittelemään paljon puhutun uuden elokuvansa Putin’s Witnesses. Harvinaislaatuisen intiimi dokumenttielokuva näyttää lähietäisyydeltä, kuinka Vladimir Putinista tuli presidentti Putin. DocPointin suosikkiohjaajiin kuuluva Manski on tehnyt mittavan uran dokumenttielokuvan parissa (mm. Saman auringon alla, Pipeline ja Lenin’s Body). Purevan yhteiskuntakriittisistä elokuvista tunnettu Manski on asunut turvallisuussyistä Riikassa vuodesta 2014.
Ranskalainen Claire Simon (s. 1955) on pitkän linjan ohjaaja, joka on työskennellyt niin dokumenttien kuin fiktioelokuvien parissa lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Simonin uusin elokuva Young Solitude sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla. Elokuvassa nuoret päähenkilöt keskustelevat harvinaislaatuisen intiimisti perheestä ja rakkaudesta, kun vaikeudet kotona saavat nuoret hakeutumaan toistensa seuraan. Masterclass perjantaina 1.2. klo 13–15 Kino Reginassa.
Bangladeshissa syntynyt ja sittemmin berliiniläistynyt Shaheen Dill-Riaz (s. 1969) saapuu Helsinkiin tuoreen Bamboo Stories -elokuvansa kanssa. DocPointissa maailmanensi-iltansa saava dokumenttielokuva taltioi Bangladeshin viimeisten tukkijätkien ikivanhoja perinteitä ja hiipuvan elinkeinon viimeisiä hetkiä. Dill-Riaz on vaikuttanut Dhakan, Bangladeshin pääkaupungin elokuvapiireissä jo 1980-luvun lopulta lähtien. Masterclass keskiviikkona 30.1. klo 13–15 Andorrassa.
DocPointin tämänvuotisen Apollo-elämäntyöpalkinnon saa Marita Hällfors (s. 1963), ensimmäisenä kuvaajana kautta palkinnon historian. Apollo-sarjassa Hällforsilta esitetään viisi elokuvaa. Maamme arvostetuimpiin dokumenttikuvaajiin kuuluvan Hällforsin laaja ja monipuolinen ura on kestänyt yli kaksi vuosikymmentä ja vienyt hänet moniin maailmoihin. Uransa varrella Hällfors on oppinut koko ajan uutta: ”Hyväksi dokumenttikuvaajaksi ei synnytä, sellaiseksi kasvetaan.” Apollo-seminaari keskiviikkona 30.1. klo 16–18 Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa.
Los Angelesista Helsinkiin saapuvan Dava Whisenantin ensimmäinen ohjaustyö Bathtubs Over Broadway vie absurdien teollisuusmusikaalien hurmaavaan maailmaan. Monipuolinen Whisenant on toiminut Late Show with David Letterman -keskusteluohjelman leikkaajana ja työskennellyt muun muassa Steven Soderberghin kanssa.
Palkittu venäläisdokumentaristi Viktor Kossakovski (s. 1961) saapuu Pietarista Helsinkiin esittelemään uuden elokuvansa Aquarela, joka on visuaalisesti huikea ylistys veden voimalle. Elokuvan musiikin on säveltänyt Apocalyptica-yhtyeen Eicca Toppinen. Vuodesta 1978 elokuvan parissa töitä tehnyt Kossakovski kuuluu venäläisen dokumenttielokuvan kärkinimiin.
Amerikkalainen Mollena Williams-Haas on kinky seksuaalineuvoja, kehopositiivisuusaktivisti, toimittaja ja The Artist & The Pervert -elokuvan valovoimainen tähti. Dokumenttielokuva kuvaa Williams-Haasin ja säveltäjä Georg Friedrich Haasin epätavallista suhdetta: he elävät 24/7 BDSM-suhteessa, jossa Mollena on Georgin orja.
René Gebhardt on saksalainen elokuvaohjaaja ja AD. Hän on ohjannut ja tuottanut esikoiselokuvansa The Artist & The Pervert yhdessä Beatrice Behnin kanssa. .
Japanilaisohjaaja Shinichi Ise (s. 1949) saapuu DocPoint-festivaalille intiimin perhekuvauksen kanssa. Home, Sweet Home –elokuvan keskiössä on ohjaajan siskontyttö Nao, jonka kasvua ohjaaja on kuvannut 35 vuoden ajan, vuodesta 1983 alkaen.
Rosine Mbakam (s. 1980) on kamerunilaissyntyinen ohjaaja-leikkaaja, joka on muuttanut Kamerunista Belgiaan vuonna 2007 opiskelemaan elokuvaa. Mbakamin toinen pitkä dokumenttielokuva Chez Jolie Coiffure sijoittuu Brysselin afrikkalaiskortteliin ja kamerunilaisen Sabinen kampaamosalonkiin, jossa mantereet kohtaavat ja yhteisöllisyys kukoistaa. Meet the Makers lauantaina 2.2. klo 13–14 Bio Rexin lämpiössä.
Itävallassa syntynyt ja sittemmin Ranskassa vaikuttanut Bernhard Braunstein (s. 1979) saapuu festivaalille esittelemään pariisilaiseen kirjastoon sijoittuvan Atelier de conversation -elokuvan. Elokuvan aihe on ohjaajalle henkilökohtainen, sillä muutettuaan Pariisiin Braunstein kävi itsekin Centre Pompidoussa opiskelemassa ja keskustelemassa ranskaksi – ymmärtääkseen kieltä ja sitä kautta syvemmin ranskalaista yhteiskuntaa.
Ranskalaisohjaaja François-Xavier Drouetin (s. 1980) The Time of Forests sai ensi-iltansa Locarnon elokuvajuhlilla. Aavemaiset puuplantaasit ja perinteiset sekametsät asetetaan vastakkain pysäyttävässä dokumentissa, joka kysyy, miltä tulevaisuuden metsät näyttävät. Drouet on opiskellut dokumentaarisen elokuvan lisäksi valtiotieteitä ja antropologiaa.
Liettualainen teatteri- ja elokuvaohjaaja sekä kuvaaja Rugilė Barzdžiukaitė (s. 1983) saapuu Helsinkiin esittelemään dokumenttielokuvan Acid Forest, joka sijoittuu Kuurinkynnäksen niemimaalle. Merimetsot ovat tuhonneet mäntymetsän ja turistit saapuvat hämmästelemään aavemaista näkyä.
Lasse Lau (s. 1974) on tanskalainen ohjaaja ja taiteilija. Hänen tuore elokuvansa The Raven and the Seagull on kuvaus Grönlannin ja Tanskan suhteesta, johon liittyy paljon myyttejä ja jota jäytää kolonialismin painolasti. Vuosisatainen vasallisuhde ei ole nujertanut grönlantilaisten itsetuntoa – elokuva paljastaa, että Grönlannin jäätikkömaisemien pinnan alla kytee ylpeys juurista.
Caio Cavechini on brasilialainen ohjaaja ja toimittaja. Hän on ohjannut elokuvan Letters to a Book Thief yhdessä Carlos Juliano Barrosin kanssa. Elokuva kertoo Brasilian kuuluisimmasta kirjavarkaasta, Laéssio Rodrigues de Oliveirasta, jonka ura sai alkunsa 1930-luvun filmitähti Carmen Mirandan inspiroimana.
Sveitsiläinen Daniel Zimmermann on elokuvaohjaaja, taiteilija ja dramaturgi. Puuveistäjän koulutuksen saanut Zimmermann tuo Helsinkiin metsäteemaisen elokuvan Walden, joka on kolmestatoista 360 asteen otoksesta koostuva surrealistinen meditaatio.
Palkittu ukrainalainen dokumenttiohjaaja Alisa Kovalenko (s. 1987) on opiskellut elokuvantekoa sekä Ukrainan Kievissä että Puolan Varsovassa. Festivaalilla nähtävä Home Games on ohjaajan kolmas pitkä dokumenttielokuva. Se keskittyy parikymppiseen Alinaan, joka odottaa kutsua Ukrainan naisten jalkapallomaajoukkueeseen.
Italialainen Martina Melilli (s. 1987) tuo DocPoint-festivaalille elokuvansa My Home, in Libya. Nykyhetki ja historia kohtaavat Melillin elokuvassa ohjaajan ystävystyessä libyalaismiehen kanssa.
Anthea Kennedy (s. 1952) ja Ian Wiblin (s. 1960) saapuvat festivaalille esittelemään uuden elokuvansa Four Parts of a Folding Screen. Elokuva on tarkka selonteko toisen maailmansodan aikaan vääryydellä takavarikoidusta ja huutokaupatusta berliiniläisen juutalaisperheen omaisuudesta. I
Saksalainen Jasmin Herold (s. 1976) ja kanadalainen Michael Beamish (s. 1982) saapuvat DocPointin vieraiksi. Kaksikon ohjaama, Pohjois-Kanadaan sijoittuva Dark Eden on elokuva öljyteollisuudesta ja ihmisen ahneudelle alisteisista ympäristöarvoista.