Ei mikä tahansa monsterileffa – Godzilla on hirviöiden kuningas

Godzilla II: King of the Monsters -elokuvan tähdet ja ohjaaja kävivät promotoimassa hirviörymistelyä populaarikulttuurin suurtapahtumassa Comic-Conissa. Episodi oli paikalla kuulemassa muun muassa tekijöiden omasta suhteesta klassiseen japanilaisjättiin.

Nyt 44-vuotiaan ohjaaja Michael Doughertyn henkilökohtainen suhde Godzillaan alkoi jo pikkupoikana.

– Lauantaiaamuisin kaapelikanavalla pyöri Hanna-Barbera-animaatiosarja, ja heti piirretyn perään näytettiin yleensä jokin vanha Godzilla-elokuva. Äitini on vietnamilainen, eikä siihen aikaan ollut muuta mahdollisuutta nähdä aasialaisia ihmisiä tv:ssä. Vain Godzilla ja kungfu-elokuvat. Lapselle oli inspiroivaa löytää joukko elokuvia, joissa oli oman perheeni näköisiä ihmisiä.

Jo Kong: Pääkallosaaressa ääniroolissa piipahtanut Thomas Middleditch tunnustaa, että valehtelisi, jos sanoisi Godzillan olleen aina osa elämäänsä.

– Mutta minulla on ollut saman kokoluokan kavereita, pidän lohikäärmeistä ja örkeistä ja hirviöistä ja sen sellaisista. Kokoluokka, jolla King of Monstersin hirviöt mekastavat, yhdistää paljon kiinnostuksen kohteistani. Täystuhoa ja jättiläisiä, jes! Silicon Valley -sarjasta tuttu Middleditch nauraa.

– Godzilla oli ennemmin veljeni juttu, toteaa Kirottu-elokuvien Vera Farmiga.

– Hänellä oli toimintahahmoja eikä minulla ollut lupa kajota niihin. Minulla oli oma juttuni… oletteko katsoneet [1970-luvun] Land of the Lost -tv-sarjaa?

– Se oli saman aikakauden lauantaiaamun sarjoja. Siinä oli esihistoriallisia olentoja ja dinosauruksia ja tyttö, joka teki tutkimusmatkoja paleobiologi-isänsä kanssa. Oikeasti… hänen nimensä oli Holly Marshall, hänellä oli letit ja punaruutuinen puuvillamekko… ja hän oli rohkea. Hän pelasti veljensä eikä pelännyt tyrannosaurusta, ja hänellä oli ystävänä pieni Dopey-dinosaurus. Joka tapauksessa tämä oli minun tapani leikkiä Holly Marshallia, Farmiga nauraa.

Helmikuussa 15 vuotta täyttänyt Millie Bobby Brown ei ollut syntynytkään, kun puheena olleet sarjat ja elokuvat pyörivät tv:ssä. Fantasiaseikkailu ei ole hänelle outoa maastoa, sillä hän on näytellyt Stranger Things -sarjassa.

– Tutustuin tähän vasta kun tapasin Michaelin, ja hän esitteli ideoitaan ja sanoi, että olisi mukavaa, jos tulisin mukaan. Minä sanoin, että olisi mukavaa päästä mukaan, Brown kertoo.

O’Shea Jackson Jr. (Straight Outta Compton) tunnustaa ohjaajan tavoin rakastaneensa Godzillaa jo pikkupojasta mutta eri syistä.

– Isäni kävi Japanissa tekemässä musiikkia jo, kun olin pikkupoika. Hän toi minulle aina toimintahahmoja sieltä. Katsoin Sci-Fi Channelia ja pelasin siihen liittyviä kamalia PlayStation-pelejä. Olen aina ollut Godzilla-fani. Olin innoissani, kun vuoden 2014 Godzilla ilmestyi. Sen ensi-illassa en voinut kuvitellakaan, että olisin mukana seuraavassa. Oli toteutunut unelma päästä koskettamaan sen nahkaa kuvauspaikalla.

Ohjaajan mukaan Jackson Jr:n valinnan puolesta puhui koe-kuvausten ohella juuri intohimoinen fanitus.

– Hän antoi kuvauksissa aiheesta yksityistunteja, Brown nauraa.

Tarinan tasapainottelua

Vuoden 2014 Godzillan ja sen jälkeen ilmestyneen Kong: Pääkallosaaren tapaan hirviöt nähdään niin siviilien, tiedemiesten kuin armeijan silmin.

– Olen sotilasmestari Barnes, G-ryhmän vanhempi upseeri. G-ryhmä on sotajoukko, jota Monarch-järjestö käyttää näiden olentojen hillitsemiseen. He tekevät likaiset työt oman henkensä uhalla yhteisen hyvän puolesta, Jackson Jr. esittelee hahmoaan.

– Omasta kokemuksestani pienenä fanipoikana tiedän vanhojen elokuvien perusteella, että sotilaista ei pahemmin piittaa. En ollut kiinnostunut heistä, halusin nähdä vain Zillan. Tässä on selvästi panostettu kiinnostaviin ihmishahmoihin. Elokuvan teema on muutenkin tasapaino. Tasapaino siinä kuinka näitä olentoja yritetään inhimillistää ja tasapaino, jota ne tuovat ekosysteemiin.

– Siinä oli haasteensa, sillä Godzilla-elokuvat eivät ole tunnettuja ihmisvetoisista tarinoistaan. Näiden tyyppien ohella neljässä pääosassa on 150-metrinen peto. Yritimme silti muokata tarinan, joka yhdistäisi ne kaksi maailmaa, mutta ei se helppoa ollut, ohjaaja Dougherty heittää väliin.

– Minä olen tohtori Emma Russell, joka on tieteilijä ja äiti, ja sitä myötä myös opettaja, Farmiga jatkaa hahmoesittelyä. – Hän rakastaa näitä olentoja ja tutkii niitä. Hän yrittää löytää tapaa, jolla ihmiskunta voisi säilyä ja mahdollisesti elää rauhallisesti rinnakkain niiden kanssa. Hän yrittää välittää kaiken tietämyksensä tyttärelleen.
Kyseistä Madison-tytärtä esittää tietysti Brown.

– Madison on kasvatettu kunnioittamaan näitä hirviöitä, ymmärtämään niiden näkökulmaa, mikä saattaa kuulostaa mielenkiintoiselta ottaen huomioon, että ne ovat hirviöitä. Mutta siis pyrkimään molemminpuoliseen ymmärrykseen ja kunnioitukseen. On mielenkiintoista seurata, kuinka Madison elokuvan aikana kasvaa ja alkaa itsenäistyä. Se oli hauska rooli.

– Minä olen Sam Coleman, hirviöitä tarkkailevan Monarchin tiedottaja ja yhteyshenkilö, joka silottelee suhteita Washingtonin hallintokoneistoon. Samalla Sam on aloitteleva hirviöiden fanipoika, Middleditch täydentää hahmogallerian.

Iso mutta näkymätön

Vaikka joitakin hirviöiden osia rakennettiin oikeasti, ovat olennot tämän kokoluokan spektaakkelissa tätä nykyä tietysti suurimmaksi osaksi tietokoneella luotuja. Joillekin se oli enemmän, joillekin vähemmän tuttua. Ohjaaja Dougherty kuuluu ensin mainittuihin.

– Aloitin animaattorina, ensin piirsin käsin ja sitten siirryin tietokoneisiin. Tavallaan tämä oli samanlaista, vain isompana. Varmaan yli 30 prosenttia elokuvasta on käytännössä animaatiota. Sitten oli vain saatava nämä kaverit osaksi sitä. Eli se tuntui oikeastaan tutulta. Oli myös hauskaa esitellä tekniikkaa, sillä luulenpa että Millietä lukuun ottamatta kukaan ei ollut tehnyt efektivetoista projektia. Oli hupaisaa heittää heidät suoraan syvään päätyyn.

– Minulle tämä oli todellakin uusi kokemus, Jackson Jr. tunnustaa. – Olen lyhyen näyttelijäurani aikana yrittänyt tehdä kaikentyyppisiä projekteja, ja tämä oli ehdottomasti ensimmäinen toimintaelokuvani. Oli kieltämättä melkoinen kokemus näytellä vasten valtavaa sinistä kangasta ja yrittää kohdentaa katsettaan, kun sade- ja tuulikoneet piiskaavat kasvoja sadan kilsan tuntinopeudella. Tuntuu kuin minut olisi laitettu mankelin läpi, mutta niin kuuluukin, sillä vain paineen alla syntyy timantteja. Kauneuden puolesta on kärsittävä, ja vaikka en ole vielä nähnyt koko elokuvaa, ainakin trailerin perusteella se näyttää melko upealta.

Toki näyttelijöillä oli jonkinlainen käsitys siitä, missä mentiin, kuten Farmiga kertoo:

– Meillä oli hyvin lahjakas apulaisohjaaja, joka pystyi suusanallisesti maalailemaan meille kohtauksia niiden edetessä niin yksityiskohtaisesti ja vivahteikkaasti, että olimme kaikki samalla sivulla. Mutta myös Michael oli hyvin antava elokuvantekijä ja oli valmis ottamaan riskejä siinä miten saavuttaisimme tiettyjä tunteita. Usein meille soitettiin musiikkia, jotta saisimme kiinni tunnetiloista tai niiden ennakkoaavistuksista.

– Kyllä, monessa kohtauksessa. Musiikki on aina vaikuttanut suoritukseeni, Brown komppaa.

– Olen kaikissa projekteissani nojautunut siihen. Michael auttoi tosi paljon avaamalla tarinaa puheella, musiikilla ja hirviöiden ääniefekteillä. Ja mikäpä sen hauskempaa kuin saada limaa niskaansa!

Middleditch kertoo joutuneensa pinnistämään mielikuvitustaan äärimmilleen kuvitellessaan mielessään mitä ympärillä tapahtuu.

– Kyllähän koko ajan sai apua kulisseista, kun neuvottin katsomaan sinne ja tänne, ja kovaäänisissä kaikui, että nyt tapahtuu sitä ja tätä. Sitten Michael soitti jonkin ääniefektin tai hirviön karjahduksen. Oli vain parhaansa mukaan luotava mielikuva siitä mitä tietokonetyypit ovat koneillaan rakentaneet, että kuvia yhdistettäessä voi ajatella tehneensä oikein, eikä valitella, että kuvitteli mielessään jotain ihan väärin.

Uusi vs. vanha

Godzilla-fanit tietysti pyrkivät vertaamaan uutuutta aikaisempiin elokuviin, mutta Farmiga ei nähnyt asiaa samalla tavalla.

– Ajattelin sitä sen hetken tehtävänä, jossa meidän työmme oli tuoda juuri siihen elokuvaan mahdollisimman paljon sydäntä. Elokuvassa seurataan ryhmäämme ja kaikki koettelemukset, joita hahmomme kokevat tekevät heistä perheen. Nämä hirviöt yhdistävät heitä. Minusta tekee erityisen se, että tiedenaisena otan isoja riskejä ja pistän henkeni pantiksi. Asioiden selvittäminen vaatii valtavasti sydäntä ja suuria tunteita.

– Kun itselleni tämä on vähän outoa aluetta, niin minulla oli tunne, että vuosien mittaan on kertynyt valtava määrä elokuvia, jotka pitäisi katsoa, jotta saisi käsityksen isommasta kokonaisuudesta, maailmasta, jossa hirviöillä on vakiintuneet suhteet ja lähes sukupuut. Mutta mielestäni jo traileristamme saa sellaisen mielikuvan, että tämä on elokuva hirviöiden maailmasta ja ehkä ajasta, jonka myötä ihmisen maailmanherruus saattaa olla tullut tiensä päähän, Middleditch maalailee.

– Parasta tässä aikaisempiin verrattuna on, että tässä on O’Shea Jackson, Jackson Jr. nauraa.

– Se ja näiden olentojen inhimillistäminen. Niillä on tarkoitus, ne eivät vain ilmesty, tuhoa paikkoja ja katoa tai kuole. Niillä on ihmistä edeltävää historiaa, ja todennäköisesti sitä myös meidän jälkeemme.

– Niillä on luonnetta ja persoonallisuutta. Ne ovat elokuvan hahmoja, Brown myötäilee.

Mitä ilmeisimmin ohjaaja Dougherty kielsi kuvauspaikalla kutsumasta olentoja hirviöiksi.

– Nimenomaan, ne ovat hahmoja. Ne ovat tähtiä. Olemme päivittäneet niitä ja antaneet niille inhimillisiä ominaisuuksia, Brown vahvistaa.

– Itse olin Godzillan ja muiden jättihirviöleffojen ohessa fanaattinen lohikäärmeiden ja muinaisten mytologioiden fani Kreikasta Itä-Eurooppaan. Siksi oli kuin unta päästä tekemään elokuvaa, joka yhdistelee niitä kaikkia. Sillä tämän elokuvan erottaa aikaisemmista se, että emme käsittele näitä olentoja vain jättiläishirviöinä vaan myös muinaisina jumaluuksina. Jossain ihmisen esihistoriassa olemme ehkä kohdanneet niitä, mutta yhteys on katkennut ja niistä on jäänyt jäljelle kaukaisia muistoja. Olemme unohtaneet todelliset hirviöt, emmekä ole tajunneet että satujemme ja tarujemme merihirviöt ja lohikäärmeet ja sen sellaiset ovatkin täyttä totta. Eivät mitään myyttejä vaan osa oikeaa historiaa. Se on tärkeä näkökulma elokuvassa, Dougherty luennoi.

Joidenkin mielestä voisi olla mielenkiintoinen sosiologinen viesti, että pahaa vastaan taistelemaan on vapautettava toinen pahuus. Dougherty ei näe sitä aivan niin.

– Ne ovat ennemmin luonnonvoimia, eivät pahoja siinä missä mikään muukaan eläin ei ole paha. No, Ghidorah kieltämättä voi vähän kallistua pahan puolelle. Godzilla-elokuvissa on tuhon ohella aina ollut jokin sanoma, ne eivät vain tallo kaupunkeja. Alkuperäinen Godzilla oli hyvin surullinen ja kommentoi atomipommien pudottamista Japaniin. Ilman jotain sanomaa ytimessään Godzilla-elokuva ei ole Godzilla-elokuva vaan mikä tahansa hirviöleffa. Siinä on iso ero.

Teksti: Kirpi Uimonen, San Diego
Kuvat: Warner Bros. Pictures

Aiheeseen liittyvät elokuvat