Ensikommentit Jurassic World -näytöksen jälkeen: ”Helpotuksen huokaus: lapsuuden suosikkia ei totaalisesti pilattu”

Episodin toimitus kävi tsekkaamassa odotetun Jurassic World -elokuvan, joka tulee ensi-iltaan perjantaina. Tässä ensikommentit:

Jouni Vikman:
”Päällimmäisenä helpotuksen huokaus siitä, että lapsuuden suosikkia ei totaalisesti pilattu. Kuitenkin kaivelee, että aiheesta ei sittenkin saatu irti vielä enemmän.”

Jussi Huhtala:
”Hyvää oli Chris Pratt Indiana Jones -tyylisenä seikkailijana. Mukana oli myös muutama todella jännittävä ja näyttävä kohtaus, jotka olivat suorastaan ensimmäisen elokuvan tasoa. Välillä tosin kaikki oli yhtä bittisekamelskaa. Lisäksi kokonaisuus oli jotenkin laskelmoiva: haluttiin tarjota viihdettä sekä nuorille että vanhoille, ja se näkyi.”

Jesse Huusari:
”Hämmentävän viihdyttävä elokuva ollakseen niin uskomattoman typerä. Vaikea kuvitella kenelle tuo on suunnattu ja kelle sitä voisin suositella.”

Joonas Alanne:
”Se oli juuri sellainen kuin pelkäsin: suoraviivainen hirviöleffa, jossa ei ollut juurikaan järkeä. Jurassic Parkissa ihaillaan dinosauruksia, Jurassic Worldissa tapetaan niitä. Mukana oli viihdyttäviäkin hetkiä, mutta kyllähän se CGI:n täyteinen dinoteurastus muuttui nopeasti puuduttavaksi.”

Niko Ikonen:
”Enimmäkseen nuorisolle suunnatussa Jurassic Worldissa oli erikoisen paljon tarpeetonta väkivaltaa. Viattomia dinosauruksia ja ihmispoloja napsittiin hengiltä kuin liukuhihnateurastamossa. Seikkailukin oli saanut siirtyä äijämeiningin ja epäloogisen toimintahössötyksen tieltä. Näyttävä leffa kuitenkin oli, mutta kylmäksi se jätti. Keskikiva mättö.”

Varsinainen arvostelu julkaistaan myöhemmin torstaina.

Aiheeseen liittyvät jutut