Episodin joulukalenteri 2025: luukku 22 – Top 15

Olemme jo esitelleet 120 elokuvaa 2000-luvun parhaimmistosta, enää 15 jäljellä!

Julkaistu:

Vuorossa sijoitukset 15–11 joulukalenterimme elokuvalistauksessa. Tällä kertaa peräti neljän nimikkeen ohjaaja on esiintynyt luukuissamme aikaisemminkin.

Whiplash (2014)

”Mitä intohimo ja kunnianhimo saakaan aikaan”, todettiin Damien Chazellen läpimurto-ohjauksen valintaperusteissa. Innokas nuori muusikonalku haluaa koulunsa jazz-orkesteriin, mutta kohtaa aivan uuden tason koulukiusaamista, kun pumppua vetävä opettaja ei erota – tai halua erottaa – motivointia ja haastamista sadismista ja alistamisesta. Whiplash toi J.K. Simmonsille sivuosa-Oscarin ja toimi Miles Tellerin astinkivenä tähtiin.

”Damien Chazellen läpimurtoelokuva on häkellyttävän täydellinen kokonaisuus, joka vetää ilmat pihalle joka katselukerralla. Musiikki, näyttelijäntyö, leikkaus ja kuvaus tukevat kaikki tematiikkaa aikalailla niin hyvin kuin ne ikinä voisivat. Kokonaisuuden jokainen osa-alue tuntuu olevan harmoniassa, jota vahvistaa kaiken ytimessä oleva voimakas tarina taiteilijuudesta”, ihasteli eräs toimittajamme.

Interstellar (2014)

”Upeasti toteutettu, koskettava ja ajatuksia herättävä ihmiskunnan pelastusmissio”, eli Insterstellar on Christopher Nolanin eeppinen scifi-elokuva, jossa NASA:n entinen lentäjä joutuu jättämään perheensä jälkeensä pelastaakseen nämä. Hän lähtee epätoivoiselle viimeiselle matkalle avaruuteen etsimään pelastusta kuolevalla planeetalle asuvalle ihmiskunnalle. Siinä sivussa tyttären huoneessa outoja viestejä lähettelevä kummitus tuntuu jo pieneltä ongelmalta.

Toisaalta, Interstellarin nerokkuus piilee tavassa, jolla se yhdistelee pientä ja inhimillistä valtavaan ja käsittämättömään: ”Ihmisen kokoinen näkökulma mielennyrjäyttävään aika-avaruusteemaan isän ja tyttären kokemusten kautta riipaisee useammallakin katsomisella.”

Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (Wòhǔ Cánglóng, 2000)

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Ang Lee löytyy luukun ohjaajista vasta nyt – eikä hän tee sitä elokuvallaan Brokeback Mountain. Toisaalta: ”Tätä wuxia-klassikkoa on vaikea panna paremmaksi. Täydellinen elokuva”, kuului perustelu Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuvan nostamiselle listalle.

Periaatteessa tarina on yksinkertainen: fysiikan lakeja uhmaavia taistelutaitoja käyttävät miehet ja naiset metsästävät legendaarista miekkaa. Häpeilemättömän romanttiseen juoneen kietoutuu kuitenkin vaikka mitä kielletystä ja käsketystä rakkaudesta, uskollisuudesta, lojaalisuudesta ja sukupuolirooleista. Puhumattakaan siitä, että se on hengästyttävän vauhdikasta viihdettä.

Aikansa menestynein ei-englanninkielinen elokuva laski länsimaiden kynnystä katsoa muista kulttuureista tulevia elokuvia. Parasite tuskin olisi ollut niin valtava hitti, jos Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ei olisi tasoittanut sille tietä.

The Prestige (2006)

Kappas, toinen Christopher Nolanin elokuva samassa luukussa! Scifi sekoittuu nyt magiaan, kun Hugh Jackman ja Christian Bale esittävät kilpailevia taikureita. Vihamielinen kisailu vaatii uhreja, kun molemmat etsivät täydellistä taikatemppua, jota toinen – tai kukaan muukaan – ei pystyisi selittämään.

Nolanin ote hahmojensa pakkomielteestä on niin jykevä, että katsoja suorastaan haluaa uskoa taikuuteen. Uskomattomin temppu on kuitenkin totuus kummastakin kunnian- ja jopa murhanhimoisesta miehestä.

”Jokaisen huippu-urheilijaksi pyrkivän kannattaisi katsoa tämä. Tie huipulle vaatii uhrauksia”, totesi Episodin toimittaja, joka toivottavasti ei ollut ihan tosissaan.

Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (The Lord of the Rings: The Two Towers, 2002)

Hetkinen, Episodin toimituksen mielestä Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian keskimmäinen osa on parempi juin palkintopöydän Oscareissa putsannut Kuninkaan paluu -hitti? No, kyse on yksittäisten äänien erosta, mutta vaikka päätösosa on näyttävä ja dramaattinen, Kaksi tornia on vuosien varrella nostanut arvostustaan väliosasta merkityksellisemmäksi saagan palasten ja pelaajien paikoilleen asettelijana. Varsinkin Extended Edition -julkaisujen myötä, kuten eräskin toimittajamme jaksaa muistuttaa.

Ja mikäpä siinä, onhan kyseessä osa, jossa Frodo, Sam ja Klonkku muodostavat epäluotettavan kumppanuuden, Merry ja Pippin kohtaavat entit, Gandalfin kohtalo selviää ja ennen kaikkea Rohanin kansa kohtaa Sarumanin örkit Helmin linnoituksessa!

Huomenna luvassa hienoinen pyrähdys kohti aattoa ja tähänastisen 2000-luvun ehdotonta aatelia!