Illalla tv:ssä: Loistava Suomi-leffa Loirilla varustettuna – nyt aiheutetaan hämmennystä Lapissa

IMDb-arvosana on 6,9.

21.6.2025 06:00

Illan tv-viihteestä voi poimia katsottavaksi elokuvan Master Cheng (2019). Elokuva on suurelta osin kiinalaisrahoitteinen – noin kaksi kolmasosaa budjetista tuli Kiinasta.

Tarina käynnistyy, kun kiinalainen mestarikokki Cheng saapuu poikansa kanssa pieneen lappilaiseen kylään. Sattumalta hän päätyy työskentelemään Sirkan pyörittämässä, vaikeuksissa olevassa ravintolassa. Cheng alkaa valmistaa asiakkaille uusia, eksoottisia ruokia, jotka herättävät nopeasti paikallisten kiinnostuksen ja muuttavat ravintolan arkea.

Kyläläiset suhtautuvat aluksi varauksella outoon tulokkaaseen, mutta pian hekin alkavat puhua englantia ja kokeilla ennakkoluulottomasti uusia asioita, ja arjen keskellä syntyy siltoja kahden kulttuurin välille. Vähitellen Cheng solmii ystävyyssuhteita kyläläisiin, mutta Sirkkaa alkaa askarruttaa, mikä oikeastaan toi hänet paikalle.

Ohjaaja Mika Kaurismäki. Näyttelijöinä Chu Pak-Hong, Anna-Maija Tuokko, Lucas Hsuan, Kari Väänänen, Vesa-Matti Loiri sekä Paula Miettinen.

Episodi antoi elokuvalle arvostelussa neljä tähteä:

Mestari Cheng yhdistää Suomen luonnon ja kiinalaisen ruoan, minkä myötä elokuva on todella kaunista katsottavaa. Kesäistä Lapin luontoa, niin tuntureita, poroja kuin järvimaisemiakin, hyväillään viipyilevästi kameran linssillä, eikä yläilmaotoksissa säästellä. Chengin ruoanlaittoa on maisemakuvien lomassa ilo seurata ja ruoka-annokset näyttävät herkullisilta tuoden perinteisen suomalaisen visuaalisuuden lomaan eksotiikkaa.”

Elokuva kuvattiin enimmäkseen Raattaman kylässä Lapissa. Siellä asuu noin 100 asukasta, ja moni heistä osallistui elokuvan tekemiseen.

Elokuva on myös Yle Areenassa ja Cineastissa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 21.6.2025 klo 21.30, Yle TV2

Lue myös: Nyt suoratoistona: Mysteerin tarjoava yliluonnollinen trilleri – ehdottomasti yksi vuosituhannen parhaista!

Lue myös: Nyt suoratoistona: Millaista on mindfulness? Siihen tutustutaan nyt Benedict Cumberbatchin johdolla

Lue myös: Nyt suoratoistona: Sosiopaatti karkaa mielisairaalasta – näyttelijättären pituus aiheutti erikoistoimenpiteitä

Lue myös: Nyt suoratoistona: Kissasta kertovan animaation äänikaarti on vaikuttava – leffaa varten kehitettiin pakosta uusi työprosessi

YouTube video

Lähde: Wikipedia, IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.