Illalla tv:ssä: Odotettu vuoden 2019 scifitoiminta oli pettymys monille – ei pärjännyt edeltäjilleen

IMDb-arvosana on 5,6.

10.9.2023 05:30

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Men in Black: International (2019), joka on suosittujen scifi-elokuvien spin-off. Leffa ei menestynyt häävisti lippuluukulla, eikä se saanut muutenkaan hyvää vastaanottoa.

Mollya (Tessa Thompson) on ollut kiinnostunut avaruudesta siitä asti, kun hän kohtasi lapsena avaruusolennon. Lopulta hän pääsee salaisen MIB-järjestön agentiksi ja lyöttäytyy yhteen ylimielisen agentti H:n kanssa. Kaksikon tehtävä menee pieleen, minkä seurauksena koko maailma on vaarassa.

Chris Hemsworth ilmoitti elokuvan jälkeen ottavansa tauon näyttelemisestä viettääkseen aikaa perheensä kanssa.

Men in Black: International (2019).

Episodin kahden tähden arviossa tuumittiin näin:

”Käsikirjoitus on kuin hölmöin Roger Mooren kauden Bond-seikkailu, mutta laiskemmin kirjoitettu. Toimintakohtaukset ovat väsähtäneitä ja efektit suurimmaksi osaksi yllättävän heikkoja. Niiden väliin kirjoitettu läppä ei naurata, ja Thompsonin ja Hemsworthin välinen kemia on vieläkin heikompi kuin Thor- ja Avengers-elokuvissa. Toisiensa tukemisen sijaan he tuntuvat kilpailevat tilasta.

MiB-elokuville on ilmeisesti mahdotonta kirjoittaa juonta, jossa ei metsästettäisi superasetta. International kaiken lisäksi mokaa ilmeisen tarkoituksensa pohjustaa kansainvälisestä agenttiorganisaatiosta kertovaa franchisea.”

Elokuva on myös Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 10.09.2023 klo 21.00, Nelonen
  • Ti 12.09.2023 klo 21.00, Hero
  • Pe 15.09.2023 klo 23.45, Nelonen

Lue myös: Poliisisarjan seksikohtauksilla huomiota herättänyt Alexandra Daddario täytti 37 vuotta – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

YouTube video