Illan elokuvana nähdään vuoden 2009 hittikomedia Kauhea kankkunen.
Polttareita viettämään lähtenyt ystäväporukka herää Las Vegasin hotellista ilman muistikuvia edellisestä yöstä ja huone täysin sekaisin. Todellinen shokki odottaa, kun he huomaavat sulhasen, Dougin, kadonneen jäljettömiin.
Episodin arvostelussa tuumittiin seuraavasti:
”Ohjaaja Todd Phillips tunnetaan parhaiten pöhkökomedioista Road Trip (2000) ja Starsky & Hutch (2004). Polttarijuhlia on ennenkin nähty elokuvissa, mutta nyt siihen otetaan täysin uusi näkökulma. Itse pirskeitä ei näytetä, kuten ei myöskään juurikaan itse juhlakalua. Sen sijaan pääosaan nousevat sulhon kaverit. Kolmikko on sopivasti kaikki erilaisia, jotta heidän välilleen saadaan mukavasti jännitteitä ja komediallisia tilanteita.”
Arvostelun kirjoitushetkenä ei ollut vielä tiedossa, että Phillips tekee tulevaisuudessa Joker (2019) -elokuvan. Myös Bradley Cooperin ura äityi nousujohteiseksi, sillä rooli toi hänelle lisää suosiota Hollywoodissa.

Ex-nyrkkeilijä Mike Tyson paljasti, että hän näytteli elokuvassa rahoittaakseen huumeidenkäyttöään. Hän kertoi jopa olleensa kokaiinin vaikutuksen alaisena kuvatessaan kohtauksiaan. Myöhemmin Tyson sanoi, että elokuvassa työskentely sai hänet muuttamaan elämäntapansa.
Elokuva sai hyväksynnän useimmilta kriitikoilta. Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 78 ja yleisömittari luvussa 84.
Kauhea kankkunen on myös Viaplayssa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ke 22.10.2025 klo 23.55, TV5
- La 25.10.2025 klo 00.00 · Kutonen
Lue myös: Liam Neeson ja alaston ase! – Katso komediaklassikon uusioversion traileri
Lähde: IMDb