Illalla voi katsoa televisiosta elokuvan Godzilla (2014).
Japanin Janjiran ydinvoimalassa tapahtuu epätavallisia järistyksiä. Työntekijä Joe Brody epäilee, etteivät ne ole tavallista seismistä toimintaa.
Viisitoista vuotta myöhemmin, Joen poika matkustaa Japaniin, koska hänen isänsä on pidätetty karanteenialueella. Lopulta selviää, että Joe oli oikeassa, sillä järistykset eivät olleet normaaleja.
Ohjaus Gareth Edwards. Näyttelijöinä Bryan Cranston, Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe ja Elizabeth Olsen.
Episodi antoi elokuvalle arvostelussa neljä tähteä:
”Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että Edwards on valinnut lähtökohtansa ja painotuksensa hyvin, ja Godzilla on mitä mainiointa hirviöviihdettä.”
Yhdysvaltain merijalkaväki ei suostunut elokuvaan mukaan, sillä jostain syystä heille ei kelvannut elokuvan käsikirjoitus. Laivasto sen sijaan osallistui elokuvan tekemiseen.
Elokuva on myös Netflixissä, Prime Videossa ja Viaplayssa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- To 13.11.2025 klo 21.00, TV5
- Pe 14.11.2025 klo 23.45 · TV5
- Ma 17.11.2025 klo 01.00 · Kutonen
Lue myös: Breaking Badin jyräukko voitti Emmyn – Täysin päinvastaisesta roolista kuin kukaan olisi uskonut
Lue myös: Nyt Netflixissä: Scarlett Johanssonin nakuhetki sai ohjaajan piiloutumaan – näky vaivaannutti liikaa
