Illalla tv:ssä: Toimintaseikkailu sijoittuu 1. maailmansotaan – siniverisen nimenmuutos perustuu todellisuuteen

IMDb-arvosana on 6,3.

Julkaistu:

Illan tv-ohjelmistossa on elokuva The King’s Man (2021), joka on esiosa elokuvalle Kingsman: Salainen palvelu (2014). Leffa löytyy myös suoratoistopalveluista Disney Plus ja Prime Video.

Esiosa vie katsojan 1900-luvun alkuvuosiin, aikaan jolloin Kingsman-järjestö saa alkunsa. Ryhmä vaikutusvaltaisia ihmisiä yhdistää voimansa estääkseen vaarallisen salaliiton, jonka tavoitteena on lietsoa sotaa ja aiheuttaa miljoonien ihmisten kuolema. Kun maailman kohtalo on vaakalaudalla, tarvitaan kulissien takana toimivia herrasmiehiä, jotka ovat valmiita toimimaan silloin, kun muut eivät vielä näe uhkaa.

Pääosassa Ralph Fiennes, Gemma Arterton ja Rhys Ifans. Ohjaus Matthew Vaughn.

Lue myös: The Batman II:n keskeiset saappaat on täytetty – Kaksinaamaisen Harvey Dentin esittäjä vahvistettiin

Episodin arvostelussa elokuva sai neljä tähteä:

”Elokuvan taistelu- ja toimintakohtaukset ovat komeaa katsottavaa. Koreografia toimii ja parhaimmillaan kohtaukset ovat kuin tanssia kameran kanssa. The King’s Manin finaali tapahtuu paikassa, joka heikotti ainakin kaltaistani korkean paikan kammoista.”

Kuningas muuttaa elokuvassa sukunimensä. Näin kävi myös todellisessa elämässä, kun kuningas Yrjö V muutti sukunimensä vuonna 1917 Saksi-Coburg-Gothasta Windsoriksi, joka on nykyäänkin Englannin kuninkaallisten sukunimi. Sukunimi vaihdettiin, koska ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, ja britit eivät liiemmin pitäneet saksalaisista.

Elokuva sai ristiriitaisia arvosteluja kriitikoilta ja tuotti 126 miljoonaa dollaria lähes 100 miljoonan dollarin budjetilla, mikä teki siitä lippuluukulla epäonnistuneen elokuvan. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 17.1.2026 klo 22.35 · MTV3

Lue myös: Nyt suoratoistona: Kertakaikkisen upea toimintakohtaus starttaa elokuvan – tähtikaartikin kovaa luokkaa

Lue myös: Marvel-näyttelijä neuvottelee Batman 2 -roolista – onko tässä Harvey Dent?

Lue myös: Nyt suoratoistona: Mortensen ja Farrell tekivät tositapahtumiin perustuvan leffan pelastusoperaatiosta – yksi vuoden 2022 parhaista

YouTube video

Lähde: IMDb