Illalla tv:ssä: Uuno pistää pakaten – komediapläjäyksessä nähdään muuttohulinaa

IMDb-arvosana on 5,9.

7.7.2025 05:30

Tänään nähdään televisiosta komedia Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986).

Päästäkseen eroon lopullisesti vävypainajaisesta vuorineuvos Tuura hankkii kartanon riittävän kaukaa Helsingistä – ja Uunosta. Mutta asiat eivät tietenkään suju suunnitelmien mukaan!

Ohjauksesta vastaa Ere Kokkonen. Rooleissa nähdään muun muassa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Marita Nordberg, Tapio Hämäläinen, Spede Pasanen ja Simo Salminen.

Uuno Turhapuro muuttaa maalle on järjestyksessään yhdestoista osa Uuno Turhapuro -elokuvasarjassa.

Elokuva keräsi elokuvateattereissa vaikuttavat 556 519 katsojaa, tehden siitä sarjan neljänneksi katsotuimman elokuvan.

Elokuvassa nähdään useita Pasasen keksintöjä kuten herätyskello, Mercedes-Benzin ja Kuplan risteytysauto ja keittokone. Muita elokuvassa nähtyjä vekottimia suunnitteli Ere Kokkonen.

Elokuvan pohjalta julkaistiin myös tietokonepeli Commodore 64:lle. Pelin kehitti Pasi Hytönen, ja sen julkaisi Amer-yhtymään kuulunut AmerSoft. Uuno Turhapuro muuttaa maalle -peliä pidetään mahdollisesti ensimmäisenä suomalaiselokuvaan perustuvana lisenssipelinä.

Tulevat lähetykset:

  • ma 07.07. klo 22.10 – 00.15, Sub

Lähde: Wikipedia