Illalla tv:ssä: Venäläisongelma avaruudessa – ainakin tässä kuvitellussa universumissa jenkit hoitavat homman

IMDb-arvosana on 6,5.

Julkaistu:

Illan elokuvana nähdään Space Cowboys (2000), joka sai varsin hyvät arviot ja kiinnosti myös katsojia. Elokuva oli lipputulomenestys.

Tarinassa vanha neuvostosatelliitti on ajautumassa hallitsemattomasti Maata kohti, ja sen pysäyttäminen vaatii erityisosaamista. Pelastusoperaatioon värvätään ryhmä eläkkeellä olevia ammattilaisia, jotka saavat odottamattoman mahdollisuuden palata palvelukseen. Avaruuteen suuntaavat veteraanit ovat ainoat, jotka tuntevat vanhan teknologian salat – ja nyt koko maailman kohtalo lepää heidän käsissään.

Alun perin Clint Eastwoodin oli tarkoitus vain näytellä elokuvassa ja toimia tuottajana. Kun useat ohjaajaehdokkaat kieltäytyivät urakasta, Eastwood päätti tarttua ohjaajan tehtävään itse.

Pääosissa Eastwood, Donald Sutherland, Tommy Lee Jones ja James Garner. Kuvaukset olivat sen verran haastavat, että onnettomuuksiakin sattui. Garner sai olkapäänsä sijoiltaan, ja Sutherland puolestaan mursi polvensa.

Elokuva sai enimmäkseen myönteisiä arvioita, ja Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 78. Sivusto kuvailee leffaa seuraavasti:

”Vaikka juoni onkin ylikliseinen, tähtinäyttelijöiden (erityisesti Clint Eastwoodin ja Tommy Lee Jonesin jännitteiset kohtaamiset), loistava näytteleminen sekä upeat erikoistehosteet tekevät tästä elokuvasta katsomisen arvoisen.”

Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ti 21.10.2025 klo 21.00 · Kutonen
  • To 23.10.2025 klo 23.55 · TV5

Lue myös: Clint Eastwoodin klassikko ja Val Kilmerin länkkäri näyttävät nyt tiukemmilta kuin koskaan

Lue myös: Clint Eastwood loukkaantui yön huippulänkkärissä – pahin vamma uran aikana

Lue myös: Clint Eastwood pitää Tom Cruisea legendana

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.