Jos Bruce Leen viimeinen elokuva on jäänyt väliin, sen voi nyt katsoa. Elokuva esitetään illalla televisiossa.
Toimintaklassikossa matkataan salaperäiselle saarelle, jossa toimii kamppailulajikoulu. Koulun todellinen luonne paljastuu kuitenkin synkäksi: se on rikollisen toiminnan keskus. Lee osallistuu saarella järjestettävään turnaukseen, mutta hänen tavoitteensa ei ole pelkkä voitto – hän etsii myös kostoa sovittaakseen sisarensa kuoleman.
Ohjaajana Robert Clouse. Näyttelijöinä Bruce Lee, Jim Kelly, Sek Kin, Ahna Cpari ja Robert Wall.

Lohikäärmeen kidassa (1973) oli viimeinen elokuva, jonka Lee teki ennen hänen yllättävää kuolemaansa vuonna 1973. Hän oli kuollessaan vasta 32-vuotias. Lee näyttelee elokuvassa taistelulajien asiantuntijaa, jonka nimi on myös Lee.
Jackie Chan vilahtaa pienessä roolissa, ja hän sai kuvauksissa vahingossa Leen taistelusauvasta osuman kasvoihin. Lee pyysi heti anteeksi ja sanoi Chanille, että tämä voisi olla mukana kaikissa hänen tulevissa elokuvissaan. Lee menehtyi kuitenkin ennen kuin ehti toteuttaa lupauksensa.
Justwatchin mukaan elokuva ei ole tällä hetkellä katsottavissa kuukausimaksulla suoratoistopalveluissa, mutta sen voi vuokrata. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Tänään 21:00 · MTV Sub
Lue myös: Viisi hullua faktaa legendaarisesta Bruce Leestä – tiesitkö nämä?
Lähde: GoldDerby
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.