Jennifer Lawrence: ”Miss Piggy -leffa syntyi cancel-kulttuurin takia”

Tämä on todella mielenkiintoinen projekti.

Julkaistu:

Oscar-voittaja Lawrence kertoi tarkemmin tuottamastaan elokuvasta.

Idea Miss Piggy -elokuvaan syntyi synkempien aikojen keskellä. Se syntyi koronasulkujen aikana käydyistä keskusteluista, jotka kääntyivät yllättäen cancel -kulttuurin puoleen.

Lue myös: Jennifer Lawrence ja Emma Stone ottavat tämän tutun nukkehahmon käsittelyynsä

Lue myös: Disney Plussaan tulee kauhistuttava kummitustaloelokuva – katso Muppets Haunted Mansionin traileri

– Juttelin erään kaverin kanssa eräänä päivänä koronasulkujen aikaan. Hän ei ole elokuva-alalla. Silloin myös cancel-kulttuuri syntyi, Lawrence sanoi The Tonight Show’n haastattelussa.

– Vaikutti siltä, että ne taphtuivat samaan aikaan. Meidät suljettiin koteihimme ja tuhmat ihmiset suljettiin vankiloihin.

Lawrence kertoo, että hänen kaverinsa esitti kysymyksen, että mitä jos Miss Piggy joutuisi cancelin kohteeksi?

– Miss Piggy on feministi-ikoni, ja hän sanoi, että olisi melko hupaisaa, jos hänet canceloitaisiin.  Ei se tietenkään ole elokuvan juoni, mutta siitä se ajatus syntyi, Lawrence kertoo.

Tony-voittaja Cole Escola käsikirjoittaa elokuvan, joka on ensimmäinen Miss Piggyn soololeffa.

– Miss Piggyllä ei ole ollut omaa soololeffaa. Aloin tuottamaan sitä… mutta Emma Stone se vasta onkin todellinen muppettifani. Hän on myös rikas… mikä olen vain se ideatyyppi. Menin siis hänen luokseen ja kysyin, että mitä aiomme tehdä. Ja nyt Cole kirjoittaa sitä.

Lawrence ja Stone toivovat myös pääsevänsä näyttelemään elokuvaan.

Muppettien paluuohjelma on myös tekeillä hahmojen 70-vuotissynttäreiden kunniaksi. Muppetien paluun tuovat Disney Plussalle Seth Rogenin ja Evan Goldbergin Point Grey Pictures.

Ensi vuonna ilmestyvässä spessussa nähdään myös poppidiiva Sabrina Carpenter.

Alla Lawrencen haastattelu.