Kapinallista menoa – Star Wars -sarja Andor sai uuden trailerin sekä julisteen

Sarjan julkaisua myös harmillisesti viivästytettiin samalla.

1.8.2022 17:15

Disney Plus on pian laajentamassa Tähtien sota -repertoaariaan uudella Andor-sarjalla. Seikkailusta on juuri julkaistu ensimmäinen kokopitkä traileri sekä uusi juliste. Samalla studio ilmoitti myös lykkäävänsä sarjan suunniteltua ensi-iltaa kolmella viikolla – uusi ilmestymispäivämäärä on keskiviikko 21. syyskuuta keskiviikon 31. elokuuta sijaan.

Rogue One -elokuvasta tuttua vakooja Cassian Andoria (Diego Luna) seuraava seikkailu vie katsojat viisi vuotta ajassa taaksepäin, aikaan ennen elokuvan tapahtumia. Sarjan aikana päästään seuraamaan kuinka kapinnallisten joukko onkaan muotoutunut ja millainen polku kuljettaa Andorin joukon pariin.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi tulee koostumaan yhteensä 12 jaksosta. Ensi-iltapäivänä suoratoistettavaksi saapuu heti kerralla kolme ensimmäistä jaksoa. Lunan lisäksi sarjassa nähdään myös mm. Genevieve O’Reilly, Forest Whitaker ja Stellan Skasgård.

Katsasta tuore traileri alta.

Lisää luettavaa