Stephen Kingin Pitkän marssin eli The Long Walkin tuottaja Roy Lee on tuottamassa eräästä legendaarisesta scifi-videopelistä elokuvaa.
Netflixin vallanvaihto viivästytti projektia ja aiheutti sille myös budjettileikkauksen, mutta nyt se etenee taas. Kyseessä ei ole tosin enää jättimäinen scifi-eepos, vaan pienimuotoisempi tapaus.
Lue myös: Netflix tekee Gears of War -pelistä elokuvan – myös muita suunnitelmia franchiselle
Lue myös: Näyttelijä kieltäytyi roolista suositussa pelissä – kehottaa nyt boikotoimaan Bayonettaa
Legendaarinen Bioshock ilmestyi vuonna 2007. Peli sijoittuu vuoteen 1960 ja Art Deco -henkiseen merenalaiseen Rapturen kaupunkiin. Bioshock-pelit ovat myyneet yli 39 miljoonaa kappaletta vuosien varrella.
Nälkäpelien Francis Lawrence ohjaa elokuvan (hän muuten ohjasi myös The Long Walkin) ja Loganin sekä Blade Runner 2049:n käsikirjoittaja Michael Green on kirjoittanut sen.
Seuraavan Nälkäpelin kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa Espanjassa, joten Bioshockin kuvaukset saattavat käynnistyä jo ensi vuonna. Ensi-ilta olisi tällöin luultavasti 2027.
Tuottaja Lee kertoi samalla, että elokuva tulee sijoittumaan Raptureen.
Lähde: Dark Horizons