Lady Gaga teki melko rajun paljastuksen Rolling Stone -lehden tuoreessa haastattelussa.
Laulaja-näyttelijä kertoi, kuinka hänen psyykensä alkoi murenemaan Oscarin voittaneen elokuvan kuvauksissa sekä sen jälkeen hittilevy Joannen kiertueella. Hän sai psykoosin.
Lue myös: Tarkastelussa rakastettujen elokuvien encore-versiot – toinen niistä aiheutti yllätyksen
Lue myös: Tim Burtonin ja Lady Gagan musavideota syytetään tekoälyn käytöstä
– Tein A Star is Bornin litiumeissa, Gaga paljastaa.
Litiumia käytetään muun muassa masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitamiseen.
– Eräänä päivänä oma siskoni sanoi minulle, ettei tunnista enää minua siskokseen. Peruin loput kiertueesta sillä hetkellä. Menin eräänä päivänä sen jälkeen psykiatriseen hoitoon. Tarvitsin taukoa. En pystynyt tekemään mitään. Romahdin täysin.
– Se oli todella pelottavaa. Oli aika, jolloin ajattelin, etten voi parantua tästä. Tunnen olevani onnekas, koska olen elossa. Tiedän, että se kuulostaa dramaattiselta, mutta kyllähän me tiedämme miten tällaisissa tilanteissa voi käydä, Gaga kertoo.
Gagan ura oli huipussaan. Erinomaisen A Star is Born -elokuvan kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2017. Muutamaa kuukautta aiemmin Gaga oli Super Bowlin väliaikashow’n päätähti, koska oli julkaissut hittialbuminsa Joannen syksyllä 2016.
Joannen kiertue käynnistyi elokuussa 2017 heti A Star is Bornin kuvausten jälkeen. Kiertue kesti helmikuuhun 2018.
Gaga perui kymmenen viimeistä keikkaa.
A Star is Bornin ensi-ilta oli syksyllä 2018 Venetsian filmijuhlilla. Pressipyöritys kesti aina helmikuuhun 2019, kun Oscarit pidettiin. Gaga oli ehdolla parhaasta kappaleesta ja parhaana naisnäyttelijänä. Elokuva sai yhteensä kahdeksan ehdokkuutta.
Shallow voitti lopulta parhaan kappaleen Oscarin.
Gaga kiittää selviytymisestään kihlattuaan Michael Planskya. He alkoivat seurustelemaan vuonna 2020.
– Se, että olen rakastunut johonkuhun, joka välittää minusta oikeasti sellaisena kuin olen, on tehnyt valtavan eron kaikkeen, Gaga sanoo.
Gagan mielenterveys oli Joker: Folie à Deuxin floppaamisen aikaan jo sen verran hyvässä kunnossa, että hän vain lähinnä nauroi niille kaikille huonoille arvioille, joita elokuva sai. Gaga oli oikeastaan ainut asia, mitä elokuvassa kehuttiin.