Kauhu ei ole ikinä kuulunut Suomen merkittävimpiin elokuvagenreihin. Viime vuosina kotimaista kauhua on nähty valkokankailla vain pieninä annoksina, mutta asioilla on tapana muuttua nopeasti.
Pian teatterilevitykseen saapuu amatöörivoimin tuotettu kauhukomedia Bunny, the Killer Thing. Samaan aikaan Luokkakokous-ohjaaja Taneli Mustonen työstää nykypäivään sijoitettua Bodom-kauhuelokuvaansa. Elokuva on herättänyt paljon huomiota ja sillä on potentiaalia menestykseen. Päätinkin lähteä etsimään vastauksia Bodominjärveltä. Kiireinen Mustonen vastasi kysymyksiin sähköpostitse.
”Taneli Mustonen, miksi Suomessa tehdään vähän kauhuelokuvia?”
”Sitä olen ihmetellyt itsekin. Mitä enemmän maailmalla liikkuu, sen enemmän tähän kysymykseen törmää. Kun katsotaan muita pohjoismaita, muita Euroopan maita, ei voi olla kysymättä tätä samaa: Miten maassa jossa eletään 9 kuukautta pimeydessä, ja vieläpä näin harvakseltaan ja tällaisella mentaliteetilla varustettuna – miten kauhuelokuvat eivät ole meidän ykkösvientituotteemme! Meidän pitäisi omia kauhu kokonaan itsellemme!
Mutta vitsit sikseen, syythän me kaikki oikeastaan tiedämme. Kauhuelokuvat ovat ehkä eniten väärinymmärretty lajityyppi. Ei ymmärretä, tai haluta ymmärtää, että pohjimmiltaan kyse on saduista, moraliteeteista. Kauhuelokuvat ovat mun mielestäni sitä suoraa jatkumoa ihmisyyden alkuajoista, kun nuotiolla on ohjeistettu heimon jäseniä toimimasta väärin – varoitettu näillä hurjilla tarinoilla väärien ratkaisujen raskaista seurauksista niin heimoille ja kuin heille itselleen.
Kauhuelokuva, parhaimmillaan toteutettuna on puhdistava ja vapauttava kokemus. Ja rohkenenpa lisätä vielä hauska kokemus.”
Viime vuosien kotimaisista kauhuelokuvista menestyneimpiä ovat olleet teknisesti kauhuksi laskettavat Salattuihin elämiin pohjaavat Nightmare-elokuvat. Varsinaisesti kauhugenreä edustavat Sauna (20 677 katsojaa) ja Lordi-leffa Dark Floors (16 699 katsojaa), mutta ne taas eivät pärjänneet teattereissa erityisen hyvin. Onko kotimainen kauhuelokuva riski ja miksi?
”Kyllä se on riski, mutta niin ovat kaikki elokuvat. On hyvin vahingollista koko kotimaiselle elokuvalle perustaa ajattelunsa vain sen varaan mikä myy. Totuus on, että kukaan ei tiedä. Meilläkin on lukuisia esimerkkejä siitä, miten varmoina pidetyt elokuvahitit eivät löydäkään yleisöään. Ja tietenkin myös toisinpäin. Uskon että kauhuelokuvan aika on vasta alkamassa. Koen siksi, että itse olen sekä omalla intohimoasiallani että koko suomalaisen elokuvan asialla. On korkea aika jatkaa ja vahvistaa myös kauhuelokuvagenreä ja palvella siten suomalaista elokuvayleisöä.”
Mitä haasteita kotimaisella kauhuelokuvalla on joita muilla genreillä ei ole?
”Lipunkantaja puuttuu. Saunasta ja Dark Floorsista on aikaa. Nightmare-leffat olivat itselleni siinä mielessä positiivinen yllätys, että tuntui hyvältä että edes joku tekee kauhua, vaikka näinkin. Ja vaikka itse näistä elokuvista ei pitäisikään, ne kuitenkin auttoivat rahoittajia näkemään että ehkä osaa elokuvayleisöstämme ei oltu palveltu riittävästi.”
Mikä on näin yleensä ottaen genre-elokuvan asema Suomessa? Pitäisikö Suomessa tehdä enemmän genre-elokuvia?
”Koko ajan parempi, niin haluan uskoa. Hyvä elokuvakulttuuri on monipuolista elokuvakulttuuria. Haluaisin nähdä kaikkia elokuvan lajityyppejä edustettuna omalla äidinkielellämme, joka teatterissa koko ajan.”
(Episodi/Joonas Alanne)