Netflixin Mindhunter-sarja saattaa kääntyä elokuvaksi.
Eikä pelkästään yhdeksi, vaan keskusteluissa on ollut kokonainen trilogia.
”Käsikirjoittajat työskentelevät projektin parissa parhaillaan, mutta David Fincherin on oltava tekstiin tyytyväinen”.
Lue myös: David Fincher tekee parhaillaan neljää eri projektia Netflixille – onko yksi näistä Mindhunter?
”Rakastan ajatusta Mindhunterin paluusta. Olemme tavanneet Davidin kanssa ja se antoi minulle toivoa. Elokuvat tehtäisiin Netflixille, kuten The Waterfront -sarja, joten logistiikan ja aikataulun puolesta homma voisi järjestyä”.
”David on kuitenkin kiireinen ja se on todella iso kysymysmerkki. Auringon, kuun ja tähtien täytyisi olla oikeassa asennossa, että tämä voisi toteutua”, Mindhunter-sarjassa Bill Tench -hahmoa näytellyt Holt McCallany avasi.
Lue myös: Netflixin ylistetty sarjamurhaajasarja ei saa jatkoa – ei kerännyt tarpeeksi katsojia
Mindhunterin (2017–2019) ideoi näytelmäkirjailija Joe Penhall. Fincherin rooli oli kuitenkin tärkeä sarjan saamiseksi tv-ruudulle. Hän toimi tuottajana, ohjasi useita jaksoja ja johti käsikirjoittajien tiimiä. Mindhunter keräsi Netflixillä nopeasti intohimoisen fanikunnan ja sitä arvostivat myös kriitikot.
Sarja kertoo FBI-agenteista, jotka yrittävät ymmärtää sarjamurhaajien psykologiaa 1970-luvun lopun Yhdysvalloissa. Mindhunter päättyi 2020, eikä kolmatta kautta enää tehty. Fincherin mukaan Netflix teki päätöksen, koska tuotantokustannukset ja katsojaluvut eivät kohdanneet.
Sarjamurhaajat ovat eräs Fincherin lempiteemoista. Hän on käsitellyt aihetta mm. elokuvissaan Seitsemän, Zodiac ja The Killer.
Lähde: Variety
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.