Disneyn ja Pixarin kesällä elokuvateattereissa julkaistu uutuusanimaatio Inside Out – Mielen sopukoissa 2 on viimein saapunut herättämään tunteita myös suoratoistokatsojissa. Elokuva onkin lisätty katseltavaksi Disney Plus -suoratoistopalveluun tänään keskiviikkona 25. syyskuuta.
Ykköselokuvasta tuttu Riley-tyttö on kasvanut murrosikään ja tämän myötä myös hänen sisäinen tunnemaailmansa kokee muutoksia. Aiemmin esiteltyjen Ilon, Surun, Inhon, Pelon ja Kiukun seuraksi saapuvatkin nyt myös Ahdistus, Kateus, Ennui ja Nolous.
Riley lähtee ystäviensä kanssa jääkiekkoleirille ja joutuu pohdiskelemaan sekä vanhojen että uusien ihmissuhteidensa tärkeyttä elämässään.
Inside Out 2 on rikkonut ensi-iltansa jälkeen lippukassaennätyksen toisensa jälkeen ja se onkin tuottanut jo huiman huikeat 1,66 miljardia dollaria. Se on tämän vuoden menestynein elokuva ja kaikkien aikojen menestynein animaatioelokuva. Jos myös näytellyt elokuvat otetaan huomioon, Inside Out 2 on nyt kaikkien aikojen kahdeksanneksi menestynein elokuva. Suomessa sitä on käynyt katsomassa myös jo vaikuttavat yli 343 000 katsojaa; vain Myrskyluodon Maija on onnistunut vetämään enemmän katsojia kotimaan teattereihin.
Elokuva sai Episodilta neljä tähteä – lue arvostelu kokonaisuudessaan täältä. IMDb-arvosanana tällä jatko-osalla on 7,7 ja Rotten Tomatoes -sivustolla sen prosentit ovat jakautuneet kriitikoiden ja muun yleisön välillä erinomaisiin numeroihin 91/95.
Alla Inside Out – Mielen sopukoissa 2 -elokuvan virallinen traileri sekä suomeksi että englanniksi.